Pieni, mutta tavanomaista pidempi postaustauko johtuu siitä, että kaikki ylimääräinen huomio on nyt keskittynyt tähän pikkupotilaaseen.
Olkaahan varovaisia pikkukoirien kanssa koirapuistossa; olimme jo lähdössä Epun kanssa puistosta eilen illalla pois, kun toinen koira kävi Eppuun kiinni. Voi sitä säikähdyksen määrää! Pikkuinen sai pureman selkäänsä, jota nyt sitten hoidellaan antibiootein. Sydän hakkaa vieläkin minulla tuhatta ja sataa, kun ajattelen tilannetta; Matti ehti onneksi tilanteeseen nopeasti väliin. En edes uskalla ajatella, mitä kaikkea olisikaan voinut tapahtua, kun pureva osapuoli oli Eppua kuitenkin 40 kiloa kookkaampi. Samainen koira pääsi puremaan myös koirapuiston ulkopuolella ollutta sisareni koiraa Igoria, jonka jalkaa koristaa nyt myös puremajälki. Uskomatonta, että tälläistä tapahtuu!
Tällä hetkellä molemmat "serkkupojat" voivat hyvin. <3
Vastailen kommentteihinne vielä tänään! :)
// Sorry about a little break in the blog; Eppu was bitten by another dog yesterday in the dogpark and all my attention is now on Eppu. Let's hope that he will be better soon, our little sweetheart <3

Voi ei, paranemisia Epulle ! Tota taitaa olla liikkeella, samantapainen tapaus sattui joillekin toisille kans eilen koirapuistossa, kun mekin käytiin.
VastaaPoistaEppu kiittää paranemisterkuista ;) <3
PoistaVoi ei, mietin juuri eilen kuinkakohan yleisiä tälläiset tapaukset ovat. Niin surullisia juttuja :(
No on surullisia ja niin vihastuttavia juttuja. Toivottavasti ihmiset oppis näistä jotain ja varsinkin sen kiinni kävijän omistaja oppis, eikä veis enää koiraansa mihinkään muiden koirien joukkoon, jotta tollanen ei tapahtus enää kellekään. :(
PoistaTiivistit ajatukseni tuohon kommenttiisi sataprosenttisesti; kunpa tälläisiä uutisia ei tarvitsisi enää kuulla <3
PoistaKauheasti rapsutuksia ja halauksia Epulle täältä!♥
VastaaPoistaMeille sattui samanmoinen tilanne vuosia sitten ja koirapuistoihin ei sen jälkeen ole menty. Meidän koiramme leikki kiltisti tuttujen haukkujen kanssa, kunnes iso sekaroituinen collien näköinen uros hyökkäsi päälle ja puri selkään. Tiedän sun säihkähtämisen määrän, sillä itselle tulee vieläkin mieleen tuo mitä meidän Tarelle silloin tapahtui ja se mun tunne. Se koiran itku on vaan niin sydäntä särkevää ja se kun jalat menee veltoksi. Ja mitä vielä, tämä purevan koiran omistaja papparainen karkaa siltä seisomalta eikä jäänyt kyselemään edes vointia. Kiva eläinlääkärilasku jäi omaksi maksettavaksi. Mua suututtaa edelleen, toivottavasti sulla oli vastuuntuntoisempi vastapuoli?
Voi sitä säikähdystä ei voi kyllä sanoin kuvailla; kun näkee, että toisella on hätä, eikä tiedä miten auttaisi, on itsellä niin avuton olo.
PoistaUskomatonta, miten välinpitämättömiä ja vastuuttomia ihmiset välillä ovat! Yhteystiedot saimme purreen koiran omistajalta heti ja toivotaan, että asiat järjestyvät mutkatta! :)
Pikaista paranemista Epulle. Ihan kamalaa! Itselläkin kun on chihuja, niin olen äärettömän varovainen mihin uskallan niiden kanssa ylipäätään mennä edes lenkille, kun kaikenmaailman hulluja omistajia, joiden koirat käyttäytyvät yhtä heikkopäisesti, on olemassa. Ihan kamalaa :(
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi ♥
PoistaTämä tapaus sai ainakin minut kyllä niin varpailleni, että koirapuistot taidamme kiertää vastedes kaukaa. Toivottavasti Epulle ei tapahtuneesta jää traumoja.
Voi pientä! :( toi on niin typerää kun muiden koirien ilo pilataan tollasella et sinne päästetää joku raivohullukoira.
VastaaPoistaSanoppa muuta! Eppu nauttii niin toisten koirien kanssa leikkimisestä ja koirapuistot ovat olleet hyviä paikkoja tutustuttaa koiraa toisiin koiriin. :/
PoistaRapsutukset Epulle, koiraherra tokenee pian, vaikka omistajalla menisikin vähän kauemmin ;)
VastaaPoistaTosi ikävää lukea näistä tapauksista aina, en ymmärrä miksi omistajat vievät koiriaan tuolla tavalla yleisille paikoille jos tiedossa on, ettei kyseinen yksilö osaa käyttäytyä..
Taisi omistaja lopulta säikähtää enemmän kuin Eppu! Hirveä tilanne kyllä oli, ja näitä vastaavia tilanteita tapahtuu liian usein. :/
PoistaPaljon paranemisrapsutuksia Epulle! Samanlaisen tilanteen kokeena tiedän miten kamalalta se tuntuu :( Purijakoira oli naapurin tuttu isokokoinen seropi, mutta ei näistä koirista näköjään koskaan tiedä :/ Meidän pieni kääpiöpinseri oli pitkän aikaa todella kipeä, kun koira sai retuutettua kunnolla ympäri hankia, ennenkuin naapurinsetä sai koiransa päästämään irti.
VastaaPoistaKiitos paljon terveisistä ♥ Voi kuulostaa kamalalta tuo sinun kertomuksesi! Fiilis on kyllä vielä tänäänkin ollut todella surullinen, kun miettii väkisinkin mitä olisi voinutkaan käydä. Pikku pinserit ovat onneksi sitkeitä kavereita ;) <3
Poistavoi pientä <3
VastaaPoista♥
Poistaai kauheeta! Paljon paranemisrapsuja ja haleja Epulle!<3
VastaaPoistaKiitos ihana! :)
PoistaVoi pikku raukkaa, onneksi ei käynyt pahemmin ♥
VastaaPoistaOnneksi ei; molemmat koirat taisivat selvitä säikähdyksellä ♥
PoistaVarmasti ihan kamala tilanne :(
VastaaPoistaOli kyllä :(
PoistaVoi ei! Hirveä tilanne! :S Uskaltaakohan tässä enää koirapuistoissa käydä kun näitä on niin kamalasti tullut julkisuuteen...?
VastaaPoistaVoimarapsuja Epulle!
Jotenkin tuntuu itsestänikin tällä hetkellä siltä, että meidän koiralenkkimme eivät suuntaudu lähellekään kyseistä puistoa pitkään aikaan! :/
PoistaKiitos rapsuista, Eppu kiittää ♥
voi ei. :/ aivan kamalaa... onneksi meillä on täällä vaasassa isoille ja pienille omat alueet, mä en kyllä mun pikkuisten kanssa uskaltaisi edes mennä isojen kanssa samaan. myös siksi, että itse pelkään isoja koiria!
VastaaPoistaTampereeltakin löytyy ainakin yksi vastaavanlainen puisto; itsekin päätimme lähteä heti pois, kun kyseinen koira paikalle saapui. Eppu oli jo narussa, kun koira kävi päälle. Hirveää :(
PoistaOnneks ei teillä käynyt pahemmin, tuttavan koira kuoli juuri vastaavanlaisessa tilanteessa :S
VastaaPoistaNiin surullista :(
PoistaEikä, kamalaa. :( Mun kaverilla kuoli juuri pari päivää sitten oma koiransa, kun toinen koira puri..Kuoli mun kaverin käsiin sätkien ja vuoti lopulta kuiviin.. ihan järkyttävää.. :/ Onneksi teillä oli tuuria matkassa!
VastaaPoistaEikä, aivan hirvittävää. Meillä oli todellakin tuuria matkassa, ja Eppu sekä Igor välttyivät noin kovin julmalta kohtalolta. Paljon voimia ystävällesi ♥
Poistavoi ei voi eiiii :/ paljon suukkoja ja rahmuja Epulle ja sympatiat Enniltä :) Pää kallellaan kattoo tossa vieressä!
VastaaPoistaJa Masalle peukku nopeasta toiminnasta!
Masa oli kyllä meidän sankari ♥ Huh, olisin ollut niin paniikissa jos olisin ollut yksin puistoilemassa :/
PoistaEnnille terkkuja toipilaalta :)
really? i am so sorry!
VastaaPoistaHope he will soon get better...
I am following you back!
Don't Call Me Fashion Blogger
Bloglovin'
Facebook
Thanks for following!
PoistaHopefully he will get better in a few days! Thanks for your lovely comment ♥
Voi pientä Eppua. :/ Paljon haleja hänelle! <3
VastaaPoistaKiitos Karolina; Eppu ottaa nyt kaikki rapsutukset mielellään vastaan :) <3
PoistaPoor thing :( Toivottavasti Eppu paranee pian ja on taas oma itsensä! :)
VastaaPoistaPorukoiden koiralla on ihan oma vihamieskoiransa jonka tappamisyritykset on obsessoituneet niin että viimeksi tämä naapurin karjalankarhukoira hyppäsi äitini päälle ja puri tätä käteen että sai sylissä olleen Minnin (5kg Kleinspitz) putoamaan maahan ja yritti retuuttaa sen lähes kuoliaaksi. Onneksi Minni pääsi vihdoin karkuun kun äiti tarttui hyökkääjää hännästä ja äitikin selvisi tikeillä, mutta eniten vit..ärsyttää se mitenkä YLPEÄ tuo toisen koiran omistaja oli tästä koiransa viimeisimmästä vedosta. Ja kun kerta ihmisen päälle on hyökätty "vain" kerran niin lopettamispäätöstä ei voida tehdä, koiran päälle kun saa hyökätä niin monesti kuin tahtoo (Y) Tuo koirahan on kasvatettu täysin päin helvettiä, joten ei ole periaatteessa sen vika, ärsyttää vain miten välinpitämättömiä ihmiset voi olla. Pitäisi oikeasti olla joku kurssi ennen kuin saa ottaa oman koiran...
Ohop miten pitkän avautumisen puolelle meni kun pääsin vauhtiin :D mutta toivottavasti teillä tujuu mahdollinen jälkipuintikin asiasta asiallisesti ja helposti :) Ja vielä Epulle rapsutukset perään!
Kiitos kommentistasi; asia koskee uskomattoman monia! Jo pelkästään teidän kommenteistanne käy ilmi se, kuinka paljon vastaavanlaisia tilanteita tapahtuukaan ja aina tarinat eivät pääty yhtä onnellisesti kuin meillä.
PoistaToipuiko teidän Minninne nopeasti? Puhumattakaan siitä, että koira hyökkäsi myös äitisi kimppuun! Aivan uskomatonta, että tälläistä pääsee tapahtumaan ja koiran omistaja ei edes kanna vastuutaan! Ihan välillä itkettää se, millaisia ihmisiä (ja koiranomistajia!)sitä maailmasta löytyykään! :/
Niin näitä tapauksia näyttäis kyllä olevan ihan liikaa :/
PoistaKyllä minni suhteellisen nopeasti toipui, megapaksu ja tuuhea karva taisi pelastaa sen pahemmilta osumilta ja tietenkin äidin nopea toiminta, siinä tuli varmasti jotkut tiikeriemo-adrenaliinit päälle koska äiti ei oikein muista tai tiedä miten kykeni saamaan sen koiran irti :D Eläinlääkäri taisi sanoa että jos minni olisi ihminen se näyttäisi todennäköisesti ruhjotulta ja olisi mustelmien peitossa, joten käsittelyn kanssa piti olla vähän aikaa varovainen, nykyään minni karsastaa vähän isompia koiria, mutta kyllä uusiin kaverikoiriin tutustuminen onnistuu onneksi edelleen :)
Onni onnettomuudessa; onneksi ei kummallekaan käynyt pahemmin. Terveisiä pikkuiselle sinnekin :) <3
PoistaHui kamalaa :( Toivottavasti Eppu toipuu, voimarapsutukset karvakorvalle <3 Ja iso peukutus Masalle nopeasta toiminnasta!
VastaaPoistaTällaiset ovat ikävän yleisiä tapauksia, niinkuin edelliset kommentoijat jo ovat tuoneet ilmi. Joillekin ihmisille ei sitten vain pitäisi yksinkertaisesti antaa koiria.. :(
Tällä voidaan jo paljon paremmin, sekä haavoittunut Eppu että säikähtänyt emäntä alkavat jo pikkuhiljaa unohtaa tapahtuneen, ja nyt enää toivotaan, että Epulle ei suurempia traumoja tapahtuneesta jäänyt :)
PoistaVoi pientä, toivottavasti sille ei jää pahempia traumoja ja koirakaverien kanssa leikkiminen sujuu vastakin!
VastaaPoistaMeidän nuoremmalle koiralle (bichoni) oli käydä samalla tavalla: huonosti kasvatettu huumetokkuraisen naisen saksanpaimenkoira hyökkäsi sitä päin kun isäni oli ulkoiluttamassa sitä ihan tavallisesti hihnassa kadulla. Onneksi isäni oli myöskin ripeäotteinen ja hyppäsi eteen, eikä koira päässyt kuin tömähtelemään isän mukavankokoista mahaa vasten ja louskuttamaan leukojaan. Surullista kyllä tällä naisella oli kaksi saksanpaimenkoiraa, joista juuri tämä tapaus oli purrut pikkukoiraa juuri koirapuiston lähettyvillä, ja toinen tappanut perhoskoiran. :( Mutta koska kumpikaan ei ollut hyökkäillyt ihmisiä päin, ei niille voitu tehdä mitään....... Pistää vihaksi tuollainen.
Toivotaan, että traumoja ei jäänyt! Hyvältä näyttää kuitenkin tällä hetkellä, ja Eppu reippaasti käy jälleen lenkillä tutustumassa muihin koiriin <3
PoistaHui miten pelottavalta kuulosti tuo teidänkin tilanteenne. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaikka koira olikin jo tuhoa ehtinyt tehdä toisaalla!
Voi pientä! :/ Paljon rapsutuksia toipilaalle. :)
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaLuojan kiitos, ettei käynyt pahemmin. Paljon haleja ja rapsutuksia molemmille koirille. Ja ekstrapaljon herkkuja pienille. :)
VastaaPoistaNäitä tapauksia on aivan liian paljon! Suosittelen, että kaikki, jotka joutuvat koirineen hyökkäyksen kohteeksi tekevät heti rikosilmoituksen!! Tutulleni poliisit sanoivat vastaavanlaisessa tilanteessa, että kyseessä on selvä syy tehdä rikosilmoitus. Koiran omistajahan on myös korvausvelvollinen kaikista aiheutuneista kuluista. Siis ehdottomasti vaan yhteys poliisiin! Jos vaikka niitten idioottien päähän menisi jotain, kun virkavalta käy vähän pelottelemassa. :)
Vaikka omistaja antaisi yhteystiedot niin se ei merkitse sitä, että se kantaisi vastuunsa. Oikeastaan vastuuta ei ole otettu lainkaan, kun koko juttu on päässyt tapahtumaan. Koiranomistajan tulisi aina varmistaa se, ettei koira pääse toisten koirien ja ihmisten iholle ärhentelemään. Mutta kun ihmiset ovat täysiä idiootteja...
Tällä hetkellä toipuminen on hyvässä vauhdissa ja purreen koiran omistajakin on ollut yhteistyökykyinen ja pahoitellut tapahtunutta.
PoistaOikeassa olet kyllä siinä, että tälläistä ei pitäisi ikipäivinä tapahtua ollenkaan! Koiran omistaminen tuo mukanaan suuren suuren vastuun, jota kaikki eivät selvästikään tahdo kantaa. :/
oivoivoi:( Paranemisia Epulle!
VastaaPoistaOn typerää kun ihmiset vie agressiivisia koiria koirapuistoihin..
Hakametsän koirapuistossakin on sellanen iso uroskoira, ja jos hän on siellä niin ne omistajat sanoo, ettei sinne saa tulla muita poikakoiria. Se on mun mielestä väärin, koska se agressiivinen koirahan sieltä pitäis poistaa ettei muut iloset koirat tulis ihan turhaan :(
Kiitos Helmi! <3
PoistaOlen samaa mieltä kanssasi; jos koira ei sovellu koirapuistoon, jossa lähes aina poikkeuksetta on muitakin koiria paikalla, tulee sen olla sinne menemättä. :/
Itse en koskaan ymmärrä miksi ihmisten täytyy väkisin viedä ne koirat sinne koirapuistoon, jos tietää ettei oma koira siedä muita koiria. Mutta ei, väkisin ne on sinne vietävä ja toivoa jossei se tällä kertaa hyökkäis kenenkään kimppuun tai rähisis. :/ Itse oon käyny pari kertaa porukoitten koirien kans, ja välillä siellä on ollu rähisijöitä. Onneks meidän koirat on sen verran isoja ettei heidän kimppuun nii helposti käydä. Ja he ny on semmosia joko ei välitä muista koirista, tai sitten yrittävät saada leikkimään minkä kerkeävät. :D Mutta nykyään pyrin myös välttämään noita koirapuistoja, ku meidän koirat sai sit ilmeisesti kirppuja sieltä. :/
VastaaPoistaHyvä kysymys; luulisi, että omistaja sen verran tuntisi koiraansa, ettei haluaisi riskeerata muiden puistoilijoiden terveyttä tai jopa henkeä. Tapahtunut aiheutti nyt ainakin sen, että koirapuistoja tulee varmasti vältettyä jatkossa. Harmillista, sillä Eppu nautti niin kovin siellä kipittelystä <3
PoistaMä olen alkanut karsastaa koirapuistoja ihan ylipäänsä. Jees, ne on ihan kivoja ja sosiaalistaa koiraa jne... Kuitenkin oman koirani kanssa käyn enää harvoin puistoilemassa. Minua häiritsee se, että laumadynamiikka on koirapuistossa jatkuvasti liikkuvaa: uusia koiria tulee ja toisia lähtee, joka kerta ei ole samat naamat paikalla ja ennen kaikkea kaikilla koirilla ei ole samoja pelisääntöjä. Lisäksi alue on aidattu ja suojapaikkoja pienille koirille on vähän tai ei ollenkaan, joten karkuun ei pääse. Koirapuisto on hyvä juttu, kun paikalla on hyvin sosiaalistettuja, rauhallisia koiria. Tämä on tilanne kuitenkin hyvin harvoin, ja yhdenkin "adhdenosaaollapaikallanileikinkaikkienkanssa"-koiran paikalle sattuminen stressaa muita.
VastaaPoistaOma koirani tykkää toki puistoilla (onhan ne muut koirat kuiteskin niin kivoja!), mutta olen huomannut siinä stressin merkkejä mikäli käymme useammin koirapuistossa. Se käy ylikierroksilla kun tulemme kotiin ja rauhoittuminen loppulenkin ajaksi on täysin unohdettu ajatus. Mieluummin vienkin nykyään koirani tuttujen kavereiden kanssa juoksemaan vapaana metsään: tuttujen kanssa arvojärjestys on selvä ja vapaana vaihtelevassa maastossa kulkiessa lihakset saavat ihan uutta tekemistä verrattuna tasaiseen koirapuiston maa-alustaan. Lenkkeilemme yleensä metsissä joissa ei muita koiria juurikaan käy, ja koirani luoksetulo on tietenkin varma.
Todella paljon paranemisia Epulle! Harmillista, että joillakin ei vain käsityskyky riitä siihen ettei oma koira ole koirapuistokamaa. Kaikille kyseinen ulkoilumuoto ei vain yksinkertaisesti sovi, joidenkin hermorakenne ei kestä vaihtuvaa laumadynamiikkaa ja erilaisia koiria.
Paljon kiitoksia kommentistasi, jossa oli paljon asiaa ja hyviä pointteja! <3
PoistaMeillä kävi niin hyvä tuuri tuon tapauksen kanssa, enkä toivo kenenkään kohdalle samanlaista tilannetta koskaan. Koirapuistoilu on todellakin niin moniselitteinen juttu, ja fakta vain on se, että se ei kaikille koirille sovi; omistajan tehtävä on tietää ja tuntea koiraansa sen verran, että tietää kannattaako puistoilemaan lähteä lainkaan.
Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle! <3
Kiitos vastakommentista itsellesi! :) Arvostan sitä, kun suosittu bloggaaja näkee vaivaa ja vastaa kommentteihin.
PoistaTeillä todellakin kävi hyvä tuuri, ja vastaisuuden varalle: isokin koira irrottaa otteensa, kun nappaa sen korvasta kiinni ja vääntää. Potkiminen ja lyöminen saattaa vain lukittaa leuat puremisen kohteeseen kovemmin. Kuulostaa rajulta, mutta kun on ollut koko elämänsä koirien kanssa tekemisissä niin tällaiset jutut on vain pakko tietää. Ja vieraiden koirien kanssa varautua aina pahimpaan :/ Monta tilannetta voi estää ihan vain harjoittelemalla ja opiskelemalla koirien käyttäytymistä, näin ennakointi on helpompaa ja jo hännän asennosta näkee missä mennään. Aina ei tietenkään pysty huomioimaan kaikkea, valitettavasti :(
Toivotaan, ettei Eppu ala arastella toisia koiria tai puistoilua ylipäänsä. Sinne myös oikein kivoja ulkoiluhetkiä :>