My Saaga-helakilpailun voittajahelat on julkaistu nyt myös Kalevala Korun My Saaga-sivustolla. Kaikki 12 helaehdotustahan siis otetaan osaksi Kalevala Korun tuotantoa, ja ne julkaistaan jo huhtikuussa. Jännityksellä jo odotan miltä oma helani tulee näyttämään valmiina koruna. ♥
Mikä heloista oli sinun suosikkisi? Eläinaiheiset helaehdotukset olivat minun mieleeni, ja omaksi lempparikseni nousikin ehdottomasti suloinen "Repo" (kuvat Kalevala Koru).
Psst. Muodikasta messureportaasia-postauksessani kerroin jännittävästä päivästä Helsingin Muoti- ja Kauneusmessuilla, joilla voittajat julkaistiin! :)
maanantai 31. lokakuuta 2011
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
These boots are made for .. me!
Postauksessani Aleaarteita businesstypylle esittelin teille joitakin H&M:n nettikaupan alennusmyynneistä tehtyjä toimistolookkiinkin soveltuvia löytöjä. Paketin sisältö on ollut jo kovassa käytössä, mutta myönnettäköön, että yksi ostoksista on ollut ehdottomasti ylitse muiden.
Nämä lastenosastolta (!!) 12 eurolla bongatut mustat tasapohjaiset saappaat ovat olleet kuivien kelien asukokonaisuuksien perusta. Mustat saappaani sopivat asuun kuin asuun, mutta eivätkös ne luokin aika herkullisen kontrastin punaisen kanssa.. ? ;) Vinkiksi mainittakoon, että kyseisiä kenkiä löytyy vielä alesta koossa 36 mikäli joku kiinnostui. ;)
// My new black boots from H&M have been part of my outfits many many times. Don't they look good with my red jeans? I just love that colorcombination! :)
Pikkuisia julkkiksia
Kyllä vain, muistattekos, kun olin jokin aika sitten ihastelemassa ja kuvailemassa Annastiinaa ja tämän hurmaavaa pikkuveljeä Anselmia?
Aleaarreinnostusta!
Lauantai-ilta kului mukavasti Nelly.comissa seikkaillessa ja tunnin jos toisenkin taisin saada kulutettua Mid-Season Salen puolella.
Ostoksille suuntasin eritoten pitkä ja lämmin neule mielessäni ja mieluinen neule löytyi Nellyn uutuuksien puolelta, kun silmieni eteen osui tuo kaunis sininen Vero Modan neulemekko ; kyseinen neule ei välttämättä ainakaan kuvasta päätellen tarvitse kaverikseen kuin legginssit ja saappaat.
Toinen aarre, Vero Modan Cocoon Minidress, löytyi puolestaan alejen puolelta. Tunika oli alennettu puoleen hintaan ja hinnaksi sille annettiin 19,95, kunnes mystisesti hinta muuttui, kun sen klikkasin ostoskoriin 11,95 euroon?! Aamulla siellä näytti vielä yksi tunika löytyvän M-koossa. Käyhän klikkaamassa ihana paita itsellesi ;)
Objectin pitkää kukkatoppia harkitsin tovin, kunnes totesin sen sopivan ihanasti farkkuleggareiden ja yksivärisen villatakin kaveriksi. Kyllä kukkaset käyvät talveenkin, eikös? ;)
Huippulöytöni tein kuitenkin kenkien parista, kun eteeni ilmestyi Pure Ozin lampaannahkaiset ja sisukseltaan villaiset beiget töppöset, joiden hurja alkuperäinen hinta liikkui 350e:n paikkeilla. Nyt kengät oli alennettu 160 euroon ja ne päätyivätkin saman tien ostoskoriin. Mystisesti tämäkin hinta kuitenkin väheni vielä ostoskoriin päädyttyään 105 euroon ja voin kertoa, että tämä typy oli näihin alennusprosentteihin enemmän kuin tyytyväinen! :) Parit Pure Ozit Nellyn alepuolelta vielä löytyvät koossa 41, ja mustat lyhytvartiset kustantavat tällä hetkellä noin 90 euroa *winkwink* :)
// I spent my Saturday night surfing at Nelly.com and I couldn't be happier with the things I found! My favourites are Vero Moda's jumper and Pure Oz's perfect winter shoes. :)
lauantai 29. lokakuuta 2011
Salaattisalaisuuksia
Tämä viikonloppu on pyhitetty täysin rentoutumiselle ja oleskelulle, ilman kiirettä ja ohjelmaa. Olen todellinen stressi-Erkki, ja välillä on pakko hieman himmata tahtia. Tuntuuko teistäkin siltä, että aina välillä syksyisin ne pienimmätkin murheet tuntuvat valtavilta ja ärsytyskynnys on melko matalalla? Välillä onkin hyvä ihan vain rauhoittua, heittää murheet nurkkaan, napata läppäri syliin ja viereen (tietysti iso) purkki Beniä ja Jerryä ja olla vain. Tämän viikonlopun "suunnitelmat" ovatkin menneet ihan nappiin. Eilen vietimme Matin kanssa hauskan illan isovanhempieni luona saunoen, tänään reippailimme upeassa auringonpaisteessa pitkän lenkin ja iltapäivä vierähti leffan parissa. Tämä jos mikä on sitä nollausta.
Tänään ei mieleenkään tullut nauttia energisoivasta auringonpaisteesta vain sisältä käsin, vaan pitkä päivälenkki syksyisessä maastossa teki niin hyvää, että huomenna voisi ottaa vaikka uusiksi. Reippailin sinisessä H&M:n takissa ja kaulaani kiedoin viimoja vastaan H&M:n valtavan hartiahuivin. Kumpparit ovat olleet tämän syksyn must-juttu, ja pitkäkin kävelylenkki sujui näillä Vagabondeilla leikiten.
Kun lenkki oli taitettu, jatkoimme matkaamme vielä läheiseen Makuuniin hakemaan iltapäiväksi viihdykettä. Muilla oli tainnut olla samat suunnitelmat kuin meillä, sillä hyllyt notkuivat lähinnä tyhjyyttään ja valinta oli vedettävä kyllä ihan hatusta tällä kertaa. Hall Pass sopi kyllä päivän fiilikseen kuin nenä päähän, ja leppoisa komedia taisi naurattaakin muutaman kerran.
Toki onnelliseen ja rentouttavaan päivään kuuluu myös hyvä ruoka ja ajattelinkin jakaa tämän lauantaina salaattisalaisuuteni kanssanne. Fetajuuston suurena ystävänä olen löytänyt sellaisen herkun, jota ilman en enää salaattia osaa syödä. Kas tässä ohjetta:
Pilpo salaattikulhoon kokonainen kurkku. Mikäli sinuakin ällöttää salaattikulhoon jonkin ajan kuluttua ilmestyvä neste, leikkaa kurkun sisukset veitsellä pois. Näin salaatti pysyy raikkaana eikä vetisty, vaikka sitä jäisikin vielä seuraavaan päivään. Revi mukaan myös pari jäävuorisalaattia ja pilpo mukaan kokonainen paprika ja punasipuli. Kuulostaa tylsältä, eikös..
... kunnes mukaan astuvat Apetinan Salad Solutios ! Näistä purkeista löytyy eri mauissa sellaisia herkkuja, että namnam vaan. Itse rakastan tuota öljyistä sekoitusta, jossa mukana on oliiveja ja valkosipulia. Tänään maistelimme myös kyseisen tuotteen pippurista uutuusmakua, ja sekin vei kielen mennessään. Kyseistä sekoitusta ei kannata kuitenkaan lisätä suoraan salaattiin, vaan kukin voi sitten annostella sitä suoraan muovirasiasta omaan salaattikulhoonsa, oman maun mukaan tietysti.
Joko olette kyseisiä herkkuja maistaneet? :)
Rentouttavaa lauantai-iltaa sinne ruutujen toisellekin puolelle, ihan jokikiselle. Sytytelkää pari tuikkukynttilää valoa tuomaan ja valitkaa leffahyllystä joku takuuvarma klassikkoleffa pyörimään. Ne on ne pienet jutut ♥
(.. muistakaahan siirtää kelloja huomenna. Jes, yksi lisätunti viikonloppuun! ;)

// What a great Saturday! A long walk in nature with Matti and our dog, delicious food and a funny movie. What more can a woman ask? Well, a footmassage would be nice :D
Huomenta
Huomenta- oikein hyvää huomenta.
Aamu alkoi tekstiviestillä, jossa saimme tietää, että ystävämme on nyt pienen tyttövauvan isä. Ehkäpä onnellisin tapa aloittaa lauantaiaamu.
Nyt herkullisen aamupalan kimppuun Wisteria Lanen tyttöjen kera. Rakastan tallentavaa digiboksiamme. Lauantaiaamu ja tuore jakso Täykkäreitä. Käy mulle ♥
perjantai 28. lokakuuta 2011
Kultainen kuume
Syksyn yksi näkyvimmistä ja ainakin säihkyvimmistä trendeistä on valloittanut myös minun sydämeni. Kultainen trendi on tämän syksyn muotivirtauksista minun lempparini, ja pikku hiljaa onkin sekä vaatehuoneeseeni että asusteideni joukkoon eksynyt jos jonkinlaisia kultahippuja.
Jo ennen tätä kultakuumetta, olen aina kuitenkin ollut jonkinmoinen harakka ja hieman kultaa löytyi varastoistani jo valmiiksi. Yksi näistä tuotteista on tuo Maybellinen ForeverStrong kynsilakka, joka sävyttää kynnet upean värisiksi. Mikä parasta, lakka on äärimmäisen kestävää ja kullan sävy juuri sellainen mistä pidän. Haalea bling bling sopii niin arkeen kuin juhlaan.
Messumatkalta Lahteen kaulakoruaarteisiini mukaan liittyi norsukoru, jota olettekin asukokonaisuuksissa nähneet jo useamman kerran. Uusin "kultani" on kuitenkin tuo kullanhohtoinen neule, jonka bongasin jokin aika sitten kirpputorilta. Ruskealla pohjalla kiemurtelevat kullansäikeet tuovat tavanomaiseen neuleeseen ilmettä. Parin euron löydöksi mielestäni oikeinkin ihana ♥
Löytyykö ruudun siltä puolelta kultakuumeilijoita? ;)
ps. Ei saa kiusia Nooraa tuosta juurikasvusta; oon kriisissä enkä tiedä mitä sille tekisin :D
// Gold; the word for this autumn. My favourite trend from this season has turned my wardrobe and jewellery shiny and golden.
Tigittää
.. herkullisista purkeista ei ainakaan ole haittaa.
Voikin olla, että juuri siksi olenkin nyt vakaasti päättänyt Tigin tuotteiden rantauduttua Nelly.comin tuotevalikoimiin, että pari näistä kylpyhuoneen piristysruiskeista voisi tilata myös itselleen testiin. Eniten minua houkuttaisi testailla Dumb Blonde hoitoainetta ja shampoota, mutta kuulisin mielelläni myös teidän näkemyksiänne kyseisistä tuotteista. Tigittääkö sielläkin päin? :)
// Tigi's Bed Head products don't only come in cute packages but they also seem to one of the best hair products. Or at least that's what I have heard. I'm planning to order some of these products from Nelly.com, but I can't decide which would be the best ones for me. Can you help me? :)
torstai 27. lokakuuta 2011
Haloo haloo, kai sull on jo valoo?
Tajusin eilen olevani täysin pimeä. Huono omatunto kolkutteli takaraivossa tästä syystä niin, että minun oli pakko kauppareissullani tehdä pieni valaiseva ostos.
Ostin sitten kaupan rumimman ja epätrendikkäimmän heijastimen mitä löysin. Toisin sanoen se oli lähikaupan ainoa. Olkoon tuo täti nyt sitten valopilkkuni pimeydessä. Heijastin on halpa henkivakuutus, vai miten se meni. Ja muistakaahan, että pimeydessä ne narun perässä kulkevat rakkauspakkaukset ja maminmussukatkin tarvitsevat hieman lisävaloa. ♥

// The most important accessorie, which you can imagine in Finland at the moment.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Kuutio
En ole kovin nirso valaisimien suhteen. En vaadi kotiimme valaisinklassikoita, vaan suurin osa tämänhetkisistä valaisimista on hankittu tutusta ja turvallisesta Kodin Ykkösestä tai Ikeasta. Valaisimet saavat olla näyttäviä; ensimmäisessä omassa kodissani, pienessä 26,5 neliön keittokomerollisessa kattohuoneistossa, katossa roikkui kolme kattokruunua. Eteisen valaisin oli lempparini. Vaaleanpunaisin ja liloin kristaillein koristeltu valaisin oli todellinen prinsessaunelma.
Yksi valaisin on kuitenkin tällä hetkellä kodissamme yli muiden. Harri Koskisen suunnittelema Block rantautui kotiimme viime vuonna, kun Matti sai sen valmistujaislahjaksi sisareltaan. Ihana lahja, josta tämä avovaimokin on nauttinut täysin siemauksin. Tällä hetkellä tuo useasti paikkaansa vaihtanut Block nököttää olohuoneen nurkassa, korkealla Jyskin hyllyköllä. Sen takana pilkottaa Vallilan hevosaiheinen verho ja vierellä seisoo ohutjalkainen musta tuikkukuppi. Joy-teksti muistuttaa nauttimaan elämästä.
Block, mikä ihana syy nauttia syksystä. Ei ne valaisimet oikein kesällä pääse oikeuksiinsa.. ;)
// You just got to love this classic. The Block lamp, designed by Harri Koskinen, is a big part of our livingroom. This modern classic is now situated in the corner of the room, near Vallila's gorgeous curtain and by the text which encourages you to enJOY your life ;)
tiistai 25. lokakuuta 2011
Modernisoitu Punahilkka
Läheisessä metsikössä seikkaili tänään Punahilkka mustassa viittatakissaan ja omenanpunaisissa huulissaan. Vaikka viittatakki ei ollutkaan punainen kuten sillä alkuperäisellä Hilkalla oli, toimi se vallan mainiosti iltapäiväkävelyllä. Tämä Hilkkanen oli kuitenkin valinnut punaiset farkut pöksyikseen; pysyivätpä ainakin susihukat loitolla, kun säikähtivät säihkyvän punaista väriä tylsän ruskeassa maastossa.
Ja huomasittekos, huulipunaa. Hahaa. Olen kehittynyt. Mutta mihin se Barcelonassa hankittu rusketus on kadonnut? Metsässä taisikin seikkailla vitivalkoinen Lumikki eikä punaposkinen Punahilkka.
Viittatakki/ Jacket: H&M
Huivi/Scarf: H&M
Farkut/ Jeans: Vero Moda
Mustapunainen asu miellytti omaa silmää,
mitä mieltä olette? :)
// What do you think about my today's outfit? :)
Pian!
Vieläkö muistatte, millä tavalla yllätin äidin viime toukokuussa?
Tuo legendaarinen Facebook-keskustelu alkaa näillä näppäimillä olla totta. Pariisin matkaan on enää reilu kuukausi ja mikä olisikaan parempi tapa karkoittaa syksyn pimeitä mörköjä pois kuin virittäytyminen matkatunnelmaan jo hyvissä ajoin.
Olen aiemminkin jakanut kivoja pikkulukuvinkkejä täällä blogin puolella, enkä nytkään voinut tehdä poikkeusta, kun kirjahyllyni alkoi jo pursuilla Pariisi-aiheisia pokkareita ja kirjoja. Eli nyt kaikki hömppäkirjojen ystävät korvat hörölle! ;)
Lindsey Kelkin "I Heart Paris" on sitä kuuluisaa tyttöhömppää parhaimmillaan. Rakkauden kaupungissa seikkailevan Angelan elämä on täynnä ihmissuhdedramatiikkaa ja työkiireiden kanssa painiskelua. Unelmien Pariisi ei lopulta vastaa lainkaan Angelan kuvitelmia ja haaveita, vaan pala palalta Angelan täydellinen elämä alkaa säröillä ja luvassa on.. No sitä hömppää tietenkin ;) Kelkin city-tyttöjen kirjasarjaan kuuluvat myös teokset I heart New York, I heart Hollywood ja I heart Vegas.
Jumbo-kirpputorin löytö, parilla eurolla hankittu teos Pariisin viikot, kuuluu ehdottomasti heräteostosten genreen (se riitti tälle Pariisihörhölle, että kannessa komeili tuon unelmien kaupungin nimi ;). Tähän teokseen en ole itse asiassa päässyt käsiksi, mutta takakannen tekstin perusteella on selvää, että tämänkin kirjan lehdillä eletään varmasti Kaunareiden veroista draamaa. Näin voisi päätellä myös WSOY:n sivuilta lainatusta teosesittelystä: "Alexa, Jessica, Kay ja Maria opiskelivat seitsemän vuotta sitten pariisilaisessa taidekoulussa ja olivat parhaita ystävyksiä. Nyt he vihaavat toisiaan. Vuodet ovat tuoneet mainetta ja menestystä: Alexa on kiitetty teatterilavastaja, Jessica suosittu sisustusarkkitehti, Kay kuuluisa muotisuunnittelija, Maria sukunsa tekstiili-imperiumin perijä. Jokaisen rakkausasiat ovat kuitenkin solmussa. Kun heidän entinen opettajansa kutsuu suosikkioppilaansa syntymäpäivilleen, on aika ratkaista selvittämättömät arvoitukset ja sopia vanhat riidat." Onko joku teistä sattumalta jo lukenut Pariisin viikot? :)
Oman mainintansa ansaitsevat myös tässä postauksessa Näe ja Koe-matkaoppaat. Barcelonan matkallamme Näe ja Koe Barcelona- matkaopas päihitti kuusi-nolla kaikki muut lukemamme ja mukana raahaamamme oppaat. Tästä teoksesta löytyykin oikeastaan kaikki se tieto, mitä matkalla tarvitsee. Onneksi kirjahyllystä löytyy samainen teos myös Pariisia varten. Siellä se on kiltisti odottanut jo muutaman vuoden ajan reissulle lähtöä :D
Tuolla pienellä Eiffel-torni patsaalla on myös oma tarinansa; isoäitini toi sen mukanaan Suomeen Pariisin matkaltaan, jolla hän oli etsimässä muotiluomuksiinsa uusia inspiraatioita. Mummu ei tosin koskaan kuulemma ehtinyt (vaiko uskaltautunut?) kiivetä tornin huipulle asti, vaan matkamuisto on hankittu tornin juurelta. Minä ja korkean paikan huimaukseni ajattelimme päästä ihan huipulle asti.. :)

// My big dream to travel to Paris is almost coming true! In December me and my mom are having the time of our lives in Paris for few days. Can't wait! I'm so excited already and to calm myself down I have started to read different kinds of books about the city of love. There's also some tips for you to read! ♥
maanantai 24. lokakuuta 2011
On the Cover, Girl!
En voinut vastustaa kiusausta. Kun Helsingin Muoti- ja Kauneusmessuilla päädyin ihastelemaan Ellen ständiä, oli minun pakko ängetä jonon jatkoksi kansikuvaa otatuttamaan. Niinpä ammattivalokuvaaja nappasikin minusta kansikuvan My Saaga-helakilpailun voiton kunniaksi saadun syksykimpun kera. Kuten jo kerroinkin, olin messuilla isäni kanssa, ja vaikka kuinka yritin saada isukkia kanssani kuvaan, ei se vaan lämmennyt. Miehet; ne ei kyllä tajua yhtään matkamuistojen päälle :D
// It's me on the cover! Well not really, but at least I got a great souvenir from my visit to Helsinki Messukeskus last week. Once in a lifetime opporturnity to be a Covergirl! ;)
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Miksi..
.. Ben ja Jerry ovat kiusallaan kehittäneet huulirasvan, joka suorastaan huutaa maistuvansa keksitaikinalta ja takapuolella siitä huolimatta muistutetaan, että tämä ei ole syötävä tuote?
Onneksi kyseinen huulirasva oli vain kylkiäinen ja mukana tuli myös iiiiso purkki Strawberry Cheesecakea. Hahaa, siitäs saitte Ben ja Jerry.
Näin sunnuntai-illan iloksi päätin esitellä teille vielä uusimpia aarteitani Lindexiltä. Olen ollut viime aikoina Lindexin asuste- sekä vaatevalikoimiin äärimmäisen tyytyväinen. Reese Witherspoonin Lindex-kampanjoinnista lähtien olen lähes poikkeuksetta shoppailukierroksillani poikennut nykyään myös Lindexillä, ja varsinkin alennusosastoilta ostoskoriin on saattanut eksyä kaikenlaista mukavaa.
Nämä aarteet löysin muutama viikko sitten Pirkkalan Veskan Lindexiltä, kunkin muutaman euron hintaan. Lempparini on ehdottomasti tuo helmiäisen valkoinen iso sormus, joka onkin sormessani ollut jo monena päivänä. Lintukoru on söpöydessään hyvin hellyyttävä, ja turkoosi sormus odottaa vielä jotakin sopivaa asukokonaisuutta ympärilleen.
Oletteko te viime aikoina eksyneet Lindexin aarreaitoille? Suosittelen tsekkaamaan erityisesti kyseisen liikkeen huivivalikoimat kylmien syystuulien varalle ;)

// Hi guys! It's Sunday evening again, great :D Today I was wondering why on earth Ben and Jerry had been so mean that they had developed a lip balm which tastes like cookie dough but you can't eat it. Well, nevermind, I bought a huge jar of Strawberry Cheesecake also ;)
The jewelry are from Lindex and all of them cost just a few euros. They were on sale and I especially fell in love with that big white ring. Now it's time for tv and ice cream. Have a great evening everyone!
Huomenta sunnuntainen Suomi
Hyvää huomenta.
Kaiken kaikkiaan inhoan useimmiten sanaa sunnuntai. Sunnuntai tarkoittaa sitä, että maanantaiaamu on jo taas ihan nurkan takana, arkiviikkoahdistus alkaa kolkutella ovella viimeistään sunnuntai-iltapäivän taittuessa sunnuntai-illaksi.
Yhdestä asiasta sunnuntaissakin tykkään. Sunnuntaiaamua ei voita mikään.
Meillä on tänään ollut varsin laiska aamu. Ei kiirettä mihinkään. Viimeiset viisi viikonloppua ovat täyttyneet niin kiireisestä ohjelmasta, että tämä aamu vain pötköteltiin. Hörpittiin kahvit sängyssä ja murusteltiin aamiaisvoileivät päiväpeitolle. Ei haittaa, tänään on sunnuntai.
Psst. Miten mä raaskin kertoa Epulle, että tuo kesäunilta herätelty pörröinen viltti ei ole Epun uusi tyttöystävä. Siihen tuo pikku-ukko kerää aina koko omaisuutensa ja se joka uskaltaa kölliä ilman Eden lupaa tuossa peitolla, saa vastaansa sellaisen pusuryöppyhäädön, että ei ole tosikaan ;) ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)