sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Käsilaukku järjestykseen

Ajankulukseni eksyin tänään vielä selaamaan läpi Nelly.comin alennusmyyntejä. Tein mahtavan löydön, jota tuosta alepaljoudesta en ollut aiemmin bongannutkaan. Exerron Bag In A Bag Medium on tarkoitettu kaikille meille, jotka vaihdamme käsilaukkua useasti. Kun kaikki tarpeellinen on sullottu Exerron pikkulokerikkolaukkuun, onnistuu laukun vaihtaminen käden käänteessä. Siirtämällä vain tämän käsilaukun organisoijan laukusta toiseen.

Whiiii, ihan mahtava ostos! :)

Pieniä turhamaisuuksia


Välillä saa sortua pieniin turhamaisuuksiin...


... varsinkin, kun kyseessä on Diorin High Shine Lipstick, joka oli -70 %:n alennuksessa.


Kuva ei aivan täysin tee oikeutta tälle kauniille hennosti punertavalle sävylle. Sävy ei ole läheskään noin tumma, vaan pikemminkin varsin herkkä ja vaatimaton huulille laitettuna. Puna sisältää myös pieniä sädehtiviä hileitä ja ensimmäisen testikerran perusteella on todettava, että tämä puna pysyy huulilla parantelematta monia tunteja.

... pakko kai sitä nyt sitten on alkaa huulipunailemaan.

Iltamia kesäillassa


Tämä neiti kesäheinä piipahti eilen seurueensa kera Teiskossa, missä järjestettiin jälleen jokavuotiset heinäkuun kesäiltamat. Kanapaellaa, Stagea, Roosaa ja herra X:ää, iskää ja Mattia, kieltä näyttäviä lehmiä ja kalansilmälinssiä; niistä on hyvät kesäillat tehty.


Paikalle maaseudun rauhaan oli hankittu esiintymään Tampereen Yhteiskoulun lukion Stage-ryhmä. Muistatteko vielä kuinka innoissani kyseisestä ohjelmasta olin ja siitä, että lopultahan TYK nappasi koko potin itselleen? Oli niin hienoa nähdä nyt iso osa ryhmästä livenä lavalla ja mieli tekisi kyllä koko konkkaronkkaa Helsinkiinkin lähteä katsomaan. Hyvin ne veti ;)


Kiitos vielä järjestäjille hauskasta illasta; kesätapahtumat ovat virkistävää vaihtelua viikonlopuille ja tämä tapahtuma alkaakin jo pikkuhiljaa kuulua ihan perinteenä allekirjoittaneen kesään. Paikalla pääsi ihastelemaan jälleen myös eläinkunnan edustajia. Kaapo-kani ja pikkuruinen varsa sulostuttivat vieraita, ja luvassa olisikin ollut myös vielä muun muassa ratsastusnäytös, jota emme valitettavasti ehtineet jäädä katsomaan.


Ensi vuonna uudestaan! ;)

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Auringonkukkavuorta valloittamassa


Tämän kesän alennusmyynneissä hillitsin itseäni (no oli vaikeaa kyllä!), ja ostin lähinnä vain sellaisia asusteita ja vaatekappaleita, jotka kävivät myös yhteen. Tänään ylleni pääsikin pari lempiostostani; parin euron shortsit GinaTricotista ja viskoositoppi Seppälästä. Aamulla esittelinkin teille jo koruhankintojani, joissa tuo sulkainen kaulakorukin pääsi näytille. Laskin huvin vuoksi tämän kokonaisuuden yhteishinnan ja päädyin n. kymmeneen euroon. Täydellinen kesäasu syntyy siis helposti pienemmälläkin budjetilla kun vain sattuu olemaan siellä alerekkien luona oikeaan aikaan ;)

Maitokahvin värinen toppi (Seppälä) on tällä hetkellä yksi lemppareistani. En myöskään olisi koskaan uskonut osaavani yhdistää tuota kaunista vanhan roosan sävyä mihinkään, mutta kovasti vikaan en mielestäni mennyt tätä yhdistelmää suunnitellessani. Jokunen teistä muuten jätti kivaa kommenttia täällä esitellyistä biksuista ja ajattelinkin vinkata kaikille kiinnostuneille, että kyseisiä bikineitä (sekä ala- että yläosia) oli vielä paljon jäljellä Hämeenkadun Ginassa, 2.90 euron hintaan siis. Kokojankin oli runsaasti ainakin vielä torstaina jäljellä!

Sen lisäksi, että kiipeilin tänään auringonkukkavuorella pikkukengissäni, kävin tekemässä hankinnan, jota olin jo jonkin aikaa pähkäillyt. Parista alla olevasta kuvasta voi jotakin vihjettä ostoksestani saada.. Kuka arvaa mihin tänään sijoitin? ;)

Aleaarteeni ja uutta ihanaa

1. Perhossormus: Accessorize, Ideapark
2. Isot sulkakorvikset: Gina Tricot, Ideapark
3. Turkoosi helmikaulakoru: Seppälä
4. Hopeaketjuinen sulkakaulakoru: Accessorize, Ideapark
5. Nimipäivälahja kummitädiltä

♥?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Mihin matkatavarat?

Ennen kuin ehdin äidin kanssa tehtävää Pariisin matkaa ruveta edes stressaamaan, ilmoitti matkatoimisto, että suora lentomme Pariisiin on peruttu ja että joudumme Ranskaan päästäksemme vaihtamaan Tukholmassa konetta. Noh, tämäpä hienoa. Hyvällä tuurilla emme tule näkemään matkatavaroitamme Pariisin päässä ennen kuin muutaman päivän retkemme jo päättyykin.

Siksipä ajattelimmekin lähteä reissuun pelkin käsimatkatavaroin. Ajatus hieman jopa hirvittää minua, mutta vaihtovaatekerraston lisäksi ei mukaan tarvita hygienia- ja kosmetiikkajuttuja kummempaa. Järkkäri taitaa olla matkatavaroista se oleellisin, jotta saan unelmieni kaupungin tallennettua muistikortille.

Olenkin nyt metsästänyt laukkua, joka täyttäisi retkemme tarpeet. Nelly.comissa on nyt vielä tämän viikonlopun ajan käynnissä kampanja, joissa tilauksen pystyy tekemään toimitusmaksuitta, ja erehdyinkin katsastamaan, mitä nettisivustolla olisi tarjottavana.

Friis & Companyn vannoutuneena laukkufanina rakastuinkin päätä pahkaa näihin kaunokaisiin, joista tosin ainoastaan Liverpoolia voi kooltaan edes harkita käsimatkatavaroiden kuljettimeksi reissuamme ajatellen.

Kertokaahan te kokeneemmat reissaajat, mikä matkatavaroiden kannalta olisi kannattavin ratkaisu? Millainen laukku soveltuisi ongelmaani parhaiten? :)

Psst. Ja ah, kertokaahan mikä Friis & Co:n uutuuksista oli sinun lempparisi? ;)

My Sunshines

Blogimaailma on täynnä kaikenlaisia mieltä virkistäviä ja ilahduttavia juttuja, joita bloggaajat voivat toinen toisilleen jakaa; yksi ilahduttavimmasta ovat kuitenkin suloiset tunnustukset, millä Niina minuakin muisti ♥


Tämä aurinkoinen tunnustus täytyy ehdottomasti laittaa kiertämään, ja tällä kertaa oranssi kukkanen ja päivänpaisteinen palkinto suunnistaa seuraaville neitokaisille:


Päivänpaistetta kaikkien perjantaipäivään! :)

Finally some feathers!


Olen jo pitkään etsinyt täydellisiä sulkakorviksia; tarpeeksi pitkiä, neutraalinvärisiä, edullisia mutta näyttäviä.

Eilen shoppailuretkeni suuntautui Tampereen keskustaan ja muun muassa Hämeenkadun Seppälään. Seppälän uutuuksia läpi kolutessani silmiini osuivat nämä upeat höyhenet. Vastaavanlaisia korviksia löytyi liikkeestä monessa värissä, ja mikäli kaipaat lisää blingiä sulkakorviksiisi, löytyi tarjontaa myös sillä saralla.

Nämä 5,95€ maksaneet korvikset olivat kuitenkin eniten minun mieleeni. Simppelit, mutta ripaus kultaa ei toki koskaan ole pahitteeksi.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Epun 10 sekuntia julkisuudessa




Kyllä, meidän Eppu oli tänään YLE:n aamutelkkarissa! Olin kirjoittelemassa teille juuri postausta uusista biksulöydöistäni, kun kuulin oman nimeni mainittavan tv:ssä. Nappasin kameran ääntäkin nopeammin pöydältä ja sain kun sainkin pienen pätkän Epun 10 sekunnista julkisuudessa nauhalle :D


Ääntähän videolla ei juurikaan kuulu, mutta juontajattaret siinä vain pohdiskelevat, kuinka koirakin näyttää kovin sympaattiselta siinä jalkaansa potevan henkilön unikaverina :D Kyseessä on siis kuva, joka blogissa oli esillä jo tällöin :) 


Osallistuin siis jokin aika sitten YLE:n järjestämään kesäkuvakisaan, jonka teemana oli "Hetki lomalla". Epun ja Matin hellä hetki pääsi siis nyt oikein valtakunnalliseen tv-lähetykseen. Mää oon niin ylpee mun pojista! ♥

Keltainen heinäkuu


Kaikkien aikojen virkistävin sisustusniksi on tuoda kotiin kimpullinen leikkokukkia tai muita kasvimaailman kaunokaisia huoneistoa koristamaan. Ainakin omalla kohdallani tuo temppu toimii aina; kukkakimpun ohi ei voi kävellä hymyilemättä.

Tänään ostin kimpun upeita ja aurinkoisia keltaisia ihanuuksia Stockmannin kupeessa sijaitsevasta kojusta ja kiikutin ne tuliaisina muorille ja vaarille. Auringonkukan keltainen tuliainen otettiin iloiten vastaan ♥

Onko ruudun sillä puolella ketään, jolle tuo perinteikäs sisustuselementti toimii yhtä hyvin kuin minulle? :)

Kesän ekat..

...bikinit!

Näin kauan siinä meni, että löysin mieluisat bikinit tulevaa Barcelonan matkaa ajatellen. Tokihan reissulle nyt parit biksut pitää mukaan ottaa, vaikka kyseessä ei mikään varsinainen rantaloma olekaan.

Hakusesssa oli siis värikkäät ja raikkaat, hyvänmalliset ja auringonottoon soveltuvat bikinit.


Tälläiset kaunokaiset bongasin Gina Tricotin alehyllystä, ja itkuhan siinä meinasi päästä, kun aluksi luulin, että omat kokoni oli jo myyty loppuun. Penkomisen jälkeen oikea koko löytyi sitten kuitenkin sekä ylä- että alaosasta, ja onnellisena marssin kassalle uusien biksujeni kera. Eikä kuitinkaan näkeminen saanut minua potemaan huonoa omaatuntoa. Hintaa alebiksuilla oli enää vain 2,90€/osa. Kaupanpäällisinä saatu kissanaisen kesäkassi pääsee taatusti myös käyttöön. ;)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Tupsu


Tiedättekös mitä arvoisat blogini lukijattaret ja muut kesäneidot ja -miehet? Tänään on virallisesti kesälomani ensimmäinen päivä, jolloin en ole kieriskellyt enää flunssan kourissa. Sen kunniaksi ruutuihin pärähtää nyt läjällinen asukuvia. Olin niin iloinen tästä hautovan kuumasta keskiviikkopäivästä ja sieraimista, joiden kanssa pystyi hengittämään, että valitsin ylleni raikasta ja hauskaa printtiä. Motelin t-paitamekkonen on turhan lyhyt minun makuuni mekkona pidettäväksi, joten sulloin sen etureunan Onlyn farkkushortsien uumeniin.

Hiukset kiinnitin sotkunutturalla takaraivoon pinnien avulla ja otsatukan laitoin töttörälle lakan (n. puoli pulloa :D) avulla. Otsatukkaa pitää paikallaan H&M:n mustavalkoinen polkadots-rautalankahuivi. Kesäkatuja tallustelin Tapasin kirppiskengissä ja käsivarrellani roikkui jokin aika sitten ostettu kirppislöytölaukku.

Nyt seuraa kuva-arvoitus. Mitä laukussa on sellaista mitä siinä ei ennen ole ollut? Kyllä vain, kukka tupsuineen eli tupsukukka. Suloinen koriste löytyi kauppareissulta (olen niin ovela, kun ehdotin Masalle josko tehtäis ruokaostokset Ideaparkissa, karkasin ovilta suoraan omille teilleni, olen kyllä kamalan huono tyttöystävä.. :D) ja kiinnitin sen nyt vain demonstraatiomielellä kiinni konjakinruskeaan laukkuun. En usko, että tuo kuitenkaan koristeen lopullinen sijoituspaikka on. Noin näyttävä asuste saattaa jättää vähän liialti varjoonsa tuon rakkaan laukkuni.


Sophie

Minna jätti aamuiseen postaukseeni toiveen, että esittelisin kesäloman lukuvinkkejä täällä bloginkin puolella. Koska sain tänään yhden ihanan lomapokkarin päätökseen, ajattelinkin syventyä paremmin kyseisen kirjailijan teoksiin ja tuotantoon; Sophie Kinsellan tuotannosta löytyy nimittäin teoksia, jotka sopivat kesälomaan kuin nenä päähän.


Ahmin tänään loppuun Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen, joka on lojunut hyllyssäni jo jonkin aikaa. Oli kuitenkin viisas päätös säästää tämä kyseinen pokkari kesäloman helteitä ja aurinkotuolia varten. Suloinen tarina nuoresta naisesta ja tämän aavemaisesta sukulaistädistä oli nimittäin hersyvän virkistävää luettavaa. Rohkeasti kehotan teitä siellä ruudun toisella puolenkin tarttuvaan helppolukuisiin pokkareihin myös englannin kielellä; itse reenasin jopa englannin ylioppilaskirjoituksiin lukemalla kirjoja englanniksi, enkä ole oikein vieläkään päässyt tuosta tavasta eroon. Vaikkei joka sanaa ymmärtäisikään, pysyy juonessa peruskielitaidolla mukana ja aina voi toki turvautua sanakirjojen apuun! Neuvoksi annan, että kirja kannattaa valita omien mieltymysten mukaan. Mikäli klassikoiden luku puuduttaa jo suomeksikin, voi olla varmempi ratkaisu suunnata hömppäpokkarihyllylle.


Kinsellaa löytyy omasta hyllystäni muutenkin melkoinen kasa. Himoshoppaajat olen lukenut kaikki, mutta niitäkin enemmän olen ehkäpä kuitenkin mieltynyt Kinsellan yksittäisiin pokkareihin, joissa päähenkilöt ja miljööt vaihtuvat. Kirjailijan teoksiahan löytyy kahden nimen alta, Sophie Kinsella eli Madeleine Wickham onkin ehtinyt kirjailijan uransa aikana kirjoittaa kirjan jos toisenkin. Varmoiksi valinnoiksi suosittelenkin teille Muistatko minut?-teosta, Himoshoppaajan vauvaa, Mini Shopaholicia ja The Wedding Girliä. Erityisesti jälkimmäinen oli ihastuttavan hauska kertomus, joka sekin sopisi täydellisesti kesälomalukemiseksi.

Innokkaasti olen itse kärkkynyt aina tasaisin väliajoin uusia Kinselloita. Lähiaikoina ainakin cdon.comissa julkaistaan myyntiin Kinsellan pokkarit Swimming Pool Sunday ja A Desirable Residence. Itse laitoin vielä näin jälkikäteen itselleni synttärilahjaksi tilaukseen The Tennis Partyn ja The Gatecrasherin. Kinsellan kirjoja löytyy toki myös suomennettuina kirjakaupoista.

Varo vaan, näitä kirjoja lukiessa lukutoukka saatta purra ja pahasti. Jätä toki omakin lukuvinkkisi kommenttiboksiin! ;)

Psst. Ihastuin tänään Isadoran mintunvihreästä lakasta ruskettuneen ihon vierellä hurjasti. Todellinen kesäväri! :)

Unikeko


Olen edelleen sitä mieltä, että kesälomassa parasta ovat aamut. Tänään vietin aamua Unikeon päivän kunniaksi oikein pidemmän kaavan kautta. Kuppi kahvia parvekkeella kirjan kera, hedelmiä, nauttimista.

Kesä ♥

tiistai 26. heinäkuuta 2011

J'adore Dior


Jokunen syntymäpäivälahja on vielä esittelemättä teille. Tässä yksi.

En ole koskaan ollut luksuskosmetiikan perään, vaan tehnyt kosmetiikkahankintani usein vain markettien hyllyiltä. Lukioikäisenä koulumatkani kulki Tampereen Stockmannin ohi (eli minun tapauksessani läpi), ja monesti haaveilinkin, että joskus pääsisin ostoksille luksuskosmetiikkamerkkien puolelle asiantuntevien ja upeiden myyjien ohjeistettavaksi.

Matti oli ilmeisesti käynyt lirkuttelemassa kosmetiikkamyyjille jossakin päin Tamperetta, sillä syntymäpäiväpakettiini oli päätynyt kaksi purkillista juurikin sieltä hyllyiltä, minne mieluiten itsekin olisin suunnannut.

Diorin Gentle Cleansing Milk with Velvet Peony Extract on tarkoitettu kuivalle ja/tai herkälle iholle. Puhdistusmaidossa on herkkä, suloinen kukkaistuoksu ja kasvot jäävät pesun jälkeen pehmoisiksi ja ennen kaikkea puhtaan tuntuisiksi. Puhdistusmaito lupaa näet poistaa pienimmätkin rippeet meikeistä kasvojen iholta.

Diorin Gentle Toning Lotion with Velvet Peony Extract on myöskin tarkoitettu kuivan tai herkän ihon hellävaraiseksi hoitotuotteeksi. Tuote huolehtii myös meikin poistosta, ja jättää ihon säteileväksi ja kauniiksi.



Tänään olenkin ehtinyt jo postailemaan epäonnistuneesta yrityksestä tehdä itselleni syntymäpäiväkakku, strutseista ja nyt kosmetiikasta. Välillä tuntuu, että blogini aihehaarukka liikkuu liikaa laidasta laitaan, mutta toivon, että se ei häiritse teitä. Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat minua ja valitettavasti (?) mielenkiinnonkohteitakin löytyy hurjasti. En voi luvata, että parantaisin tapani, minulla on vain niin kauhean paljon asiaa teille... ;)

Räpsyripsiä ja pöllyäviä höyheniä

Meidän perhe ei osaa pysyä paikoillaan. Kukaan meistä ei nauti kotona möllöttelystä, vaan koko ajan pitää vähintään olla jotakin aktiviteettia suunnitteilla. Viime sunnuntaina suunnaksi otettiin Pälkäne ja lauma pitkäsääriä räpsyripsiä.


Pälkääneellä sijaitsee hurmaava paikka, Syrjysen Strutsitila, jossa strutsien lisäksi on nähtävillä myös paljon muita ihania ja persoonallisia eläimiä. Rakastuin paikkaan toden teolla. Tämä eläinrakas bloggari kulki aitauksen viereltä toiselle yrittäen saada räpsäistyä edes muutaman otoksen näistä kavereista. Ei ole nimittäin helppoa yrittää saada strutsia pysymään vikkeline kauloineen paikallaan. ;)


Sydämeni sulattivat eritoten suloiset strutsin poikaset ja valkoinen pupu, joka kuvaa varten piilotti toisen korvansa selvästikin lisää hellyyspisteitä saadakseen. Strutsitilalla oli toiminnassa myös ihana kahvila, jonka terassilla nautiskelimmekin kupin kahvia. Matkamuistomyymälästä löysimme myös tädilleni aivan ihanan strutsin hyöhenistä tehdyn rintakorun syntymäpäivälahjaksi. Ja sillä välin, kun minä poseerailin asukuvia varten ja ihastelin strutseja...


... oli joku löytänyt lautaselleen palan strutsia leivän muodossa. Liha maistui kuulemma äärimmäisen hyvältä, ja matkamuistojen lisäksi kahvilassa olikin myös strutsinlihatuotteita myytävänä.


Päivä oli ihana ja hieman erilainen. Kesällä on ihana reissata uusissa ennennäkemättömissä paikoissa, ottaa paikoista matkamuistoiksi valokuvia ja viettää kesäpäiviä hyvässä seurassa. Jokohan tulevan sunnuntain retkisuunnitelmat ovat valmiina..? ;)