tiistai 31. toukokuuta 2011

Voihan kukkanen


Hei mikä tää juttu nyt on. Eilen mä palelin pipo päässä talviturkin kastajaisten katsomossa, ja nyt hikee pukkaa pelkällä puolen kilometrin matkalla kauppaan. Ihanaa! Mieli on yhtä korkeella kuin tuo taivaalla möllöttävä pallo, tehokas työpäivä takana ja kohta telkkarista pärähtää Karavaanarit ruutuun. Olen karavaanien kätköissä viettänyt lapsuuteni, joten velvollisuudentunteesta on tämäkin spektaakkeli kyllä nähtävä.

Matista on kehittynyt melkoinen personal-asukuvaaja, ja kun mies käskee hyppiä voikukkapellossa, niin ei kai siinä oikein muutakaan voi. Koittakaapas, tuollainen pomppinen on todella virkistävää, ja riittää ohikulkijoilla ainakin hämmästelemistä. Aurinko tekee ihmeitä. Sen lisäksi, että olen siivonnut asuntoa kesäkuntoon, sai blogikin osansa uudesta ulkoasusta, ja nyt ruudulla komeilee uusi raikas banneri. Toivottavasti uudistus miellyttää myös lukijoiden silmää? :)

valkoinen paitapusero: H&M
beiget haaremihousut: Vila
aurinkolasit: H&M
kaulakoru: Pieces
gladiaattorisandaalit: Timeless
laukku: H&M




Sen lisäksi, että harrastin tänään niityllä kirmaamista, mun oli pakko tuhlata pari euroa ihan vain kokeilumielessä. Legendaarinen Starbucks on nyt siis rantautunut Suomeen, ja uudet tuotteet nököttävätkin nyt markettien kylmähyllyillä. Kylmä kahvi ei kaunista, enkä yleensä ole vastaavanlaisiin tuotteisiin tykästynyt. Noh, pakkohan sitä oli maistaa. Pillimehumainen muki oli hauska, ja myönnettäköön, että Seattle Latte oli ihan juotavaa. Ei nouse kuitenkaan Juhlamokan ja kumppaneiden ohi, liian makeaa ja kylmää mun makuun ;)

Pieniä iloja


"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
(Muumipapan urotyöt)

No ne on niitä elämän pieniä iloja..
Ei siinä aina muuta tarvita kuin sakset, joita koristaa Muumipappa.
(Muumisakset: Fiskars)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Turkki järveen toukokuussa, not


pipo (no kun mun oli kylmä!): H&M
huivi: H&M
villatakki: Gina Tricot
farkut: Vero Moda
maiharit: Donna Style


Kaipasimme Matin kanssa illaksi jotain tekemistä, ja kuin taikasauvan iskusta, aurinkokin päätti alkaa paistaa juuri, kun saavuimme livemusiikin siivittäminä perille päämääräämme. Kyseessä oli siis lähirannalla tapahtuva Talviturkin kastajaiset-häppeninki, jossa osanosattajia oli hurjasti, siihen nähden, että mä seisoin rannalla näpit jäässä ja yritin saada muutaman kuvan näpsäistyä.

Oman turkkini pidin siis visusti vielä päällä, mutta muutama vesipeto otti varaslähdön kesään ja hillui jääkylmässä järvessä jo ennen starttimerkkiä. Hauska ja lämminhenkinen tapahtuma, jopa popcorn-kone oli raahattu varta vasten paikan päälle.

Kotimatkalla maltoin jo luopua piposta ja neljäsataa metriä pitkästä huivistani. Huomenna pitäis olla helle- hmmm, Pekka Pouta ei nyt ihan vielä oo saanut mua vakuuttuneeksi.

Sydämellinen arvontamuistutus

Haluaisitko tämän Pilgrim-korun omaksesi?
Klik arvontaan. Osallistumisaikaa 4.6.2011 asti. ♥

Pinkisti


Kuka arvaa mistä hain tänään inspiraatiota pukeutumiseeni? Melkein teki mieli katkaista yksi kukinto koristamaan hiuspehkoani, niin samaa sävyä eilinen kirppislöytöni ja mummun ostama pelargonia olivat. Aamulla kukkia kastellessani vakuutuin siis siitä, että harmaata säätä ei pelasta mikään muu kuin häivähdys pinkkiä- ja onneksi tilanteeseen sopivat kamppeetkin löytyivät vaatekaapistani.

Olen hirvittävän huono valitsemaan seuraavan päivän vaatetuksen jo edellisenä päivänä. Siksi monesti menenkin täysin fiilispohjalta vaatteita valitessani. Tämänaamuisen inspiroitumisen voisi ottaa tavaksi- ehkäpä intoudun tekemään jossakin kohtaa teemaviikon, jossa päivän asut kootaan jonkin esineen tai asian pohjalta..?


musta trikootakki: H&M
pinkki toppi: Cristelle & Co (kirppari)
musta toppi: GT
farkut: Vero Moda
pinkki kello: Triwa
pinkit ballerinat: Friis & Co




Psst. Mitä tekisinkään ilman tuota pientä kuvausassistenttiani, joka tulee jokaisen kuvanoton jälkeen varmistamaan, että vaatteet ovat varmasti ojennuksessa.

Maanantai.. Mikä inspiroi tänään teidän maanantailookkinne?


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Maailmanvalloituksen ensiaskeleita


Olen Prahassa, viihtyisässä hotellihuoneessa. Ensimmäisellä ulkomaanmatkallani. Matkamme starttasi Helsingistä, josta aloitimme pari päivää kestäneen laivamatkamme kohti Saksaa. Finnlines kyyditsi minun lisäkseni lähemmäs sataa luokkatoveriani, joilla kaikilla oli sama suunta, eräät messut Tsekin sydämessä, suurkaupungissa, Prahassa.

Hui, eikös kuulostakin hurjalta. Pari päivää kiikkuvassa valtamerialuksessa. Ei hätää, kyseinen purtilo oli varustukseltaan huippuluokkaa. Vietimme mukavia hetkiä isoissa hyteissä, saunaosastolla ja poreammeessa. Päästyämme satamaan hyppäsimme bussiin ja ajoimme läpi Saksan (ja kyllä vain, tämäkin matkustusmuoto koetteli hermoja ja istumalihaksia). Matkanteko kannatti, sillä maaliskuinen Praha otti meidät lämmöllä vastaan.

Tällä kertaa tämä matkapäiväkirja koostuu lähinnä maisemakuvista. Suurin osa matkalla otetuista kuvista sisältävät naaman jos toisenkin, ja koska lupia kuvien julkaisuun minulla ei ole, niin näillä mennään. Prahan arkkitehtuuri on henkeäsalpaavaa. Kauniita vanhoja rakennuksia, nähtävyyksiä ja jotakin jokaiselle. Omalla kohdallani Prahasta nauttiminen sujui vain toisella silmällä ihastellen; nappasin heti alkumetreillä jonkin pöpön silmääni. Voin kertoa, että olihan sekin kokemus etsiä toissilmäisenä Prahasta apteekkia, ja kun viimein sellaisen löysin, ei henkilökunta osannut sanaakaan englantia, ja kommunikointi hoidettiin sanakirjan avulla. Niin tai näin, silmätippoja kehiin ja pöpö taltutettiin yhdessä päivässä.

Tutustuimme toki luokkatovereiden kanssa myös nähtävyyksiin. Samaisella matkallahan olivat itse asiassa mukana sekä paras ystäväni Anna että tuleva avopuolisoni Matti. Tuolta reissulta minulla onkin Matin iskuyrityksistä ne ensimmäiset muistikuvat, kun Masa tuli jonkin kuuluisan torin laidalla pottuilemaan mulle, kun olin kuulemma haukotellut aika kuuluvasti oppaan pitäessä esitelmää. Tikusta asiaa vain miten se nyt menikään.. ;)


Kun messut oli messuiltu, matka jatkui jälleen bussin kyydissä kohti Saksaa ja Berliiniä. Ajomatka Prahasta Berliiniin oli jälleen aikasmoinen, ja bussin ikkunoissa maisemat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Voi niistä tuulivoimaloista minulta ei löytynyt teille näytille kuvaa! Niitä oli joka puolella, toinen toistaan korkeampia.



Berliinistä emme ehtineet nauttia kuin yhden iltapäivän ajan. Se valloitti minut kyllä Prahaakin enemmän. Berliinissä oli niin paljon näkemistä, että siellä olisi helposti saanut vierähtämään päivän jos toisenkin. Pääsimme onneksi näkemään kuuluisimmat nähtävyydet bussikiertoajelun yhteydessä, ja loppuajan käytimmekin shoppailuun. Muistan löytäneeni Berliinin keskustasta kenkäkaupan, jossa hullaannuin niin täysin, että kiikutin kotiin kolme paria makeita lenkkareita! Niitä olin kuulemma Matillekin bussissa ihan innoissani esitellyt. En tunnusta ;)



Berliinistä suuntasimmekin sitten suoraan satamaan, ja kotimatka taittui tällä kertaa hieman nopeemmalla purtilolla kuin mennessä, ja takaisin kotona taisimme olla jo seuraavana päivänä (yritin varmistaa asiaa Matilta, mutta ei se muista, hmmmm, selvästi ollut miekkonen väsyksissä matkasta :D).

Kokonaisuudessaan reissu oli todellakin unohtumaton. Tein sen hyvien ystävieni kanssa, tietämättä kuitenkaan sitä, että yhdestä tuli niin rakas kaveri minulle kuin mitä hän nyt on ja toisesta rakas avopuoliso. ♥ Arvaatte varmaan, miksi matkapostauksen teko oli nyt ajankohtaista. En malta odottaa, että Matin kanssa pääsemme jo muutaman kuukauden kuluttua Barcelonaan ja tekemään äidin kanssa jouluostoksia Pariisiin. Paljon lisää matkapostauksia tiedossa siis tulevan puolen vuoden aikana!


Kirppistellen kohti kesää


Noniin, vesihanat ja tuulikoneet saa jo ainakin minun puolestani sulkea. Tuuli yrittää selvästi pyrkiä ulkosalla luihin ja ytimiin asti, ja tämän vuoksi kesähepenet on saanut pitää vielä visusti vaatekaapin perukoilla. Isäni ehdotti tänään pientä kirpputorikierrosta lähikirppiksillä, ja ennen kuin ehdin sanoa hep, olikin autoon jo lastattu minä, Matti ja iskä. Eppu hoitoon mamille ja menoksi.

Vaikka retken kohokohta olikin ihastuttavan Nelliinan näkeminen Kangasalan kirpputorilla kassajonosta käsin, tein myös muutamia kivoja löytöjä, jotka ajattelin esitellä teille näin sunnuntai-iltapäivän ratoksi.



Päivän parhaan löydön tein ehdottomasti Radiokirppikseltä. Kahden euron tyynynpäällinen oli täydellinen tuliainen äidille. Äiti sai Roosalta äitienpäivälahjaksi hauskan patsaan, jonka näköishahmoja tuohon parin euron tyynyliinan oli ikuistettu. Mielessä kävi tosin myös tuon tyynynpäällisen muuttaminen kangaskassiksi, niin ihastuttava tuo kuosi mielestäni oli.


Virallisempaa toimistolookkia voi helposti rakentaa tämän 1,5 euron L.O.G.G:n ruutupaidan ympärille. Simppelit mutta yhteensopivat värit ja sattumalta kohdalleen osunut koko valloittivat minut, ja paita pääsee varmasti jo tulevalla viikolla farkkujen kaveriksi.



Luotan edelleen siihen, että jo ensi viikolla on pakko päästä nauttimaan auringosta. Siksipä 2,5 euron Cristelle & Co:n raikas toppi pääsi myös ostoslistalle. Malli on äärimmäisen hauska ja erilainen, ja suunnittelinkin, että topin voisi yhdistää vaikkapa suoralinjaisen mustan tai valkoisen topin kaveriksi. Tämä väri jos mikä antaa käyttäjälleen ainakin energiaa.


Siinä missä tämä löytö kirvoitti Matilta heleitä naurun pyrskähdyksiä, se sai minut huokailemaan jälleen ihastuksesta. Gina Tricotin jakku on leikkaukseltaan ja malliltaan ihan täydellinen, mutta myönnän tuon rimpsun häiritsevän minuakin. Mitäs mieltä olette? Saksimalla rimpsun irti jakku voisi tulla useammin käyttöön..

Pinkki kausi on selvästi yllättämässä minut jostakin takavasemmalta. Tästähän se ajatus sitten lähti ja nyt on vaatekaappia täydennettävä niin, että on kellon kanssa jotakin pidettävää ;)

Eteisen ehostusta


Pitkän ja kapean eteisemme sisustaminen on tällä hetkellä totaalisen kesken. Vuokrakaksiomme eteisen seinään oli edellinen vuokralainen naputellut hieman eriskummalliseen järjestykseen nauloja (kyllä pitkiä törröttäviä nauloja, ei taulukoukkuja tms), jotka on täytynyt tavalla tai toisella peittää.

Rakastan valokuvia yli kaiken. Varsinkin nyt, kun bloggailusta on tullut rakkain harrastukseni, kamera kulkee mukanani paikasta toiseen. Eteisen seinällä roikkuukin nyt eräitä rakkaimmista valokuvistani, joille kullekin olen tosin suunnitellut nyt uuden sijoituspaikan. Ahdas eteinen kaipaa nimittäin nyt päivitystä. Liika värien kirjo ja allekirjoittaneen naulaan kerätyt korut muuttuvat nimittäin nyt mustavalkoisiksi. Päätin hieman hillitä eteisemme tunnelmaa ja sisustusta muutenkin, kehystämällä neljä mustavalkoista valokuvaa IKEAn NYTTJA- kehyksiin. Suurennan kuvat näillä näkymin Extrafilmin kautta, ja enää jääkin mietittäväksi se, miten ihmeessä pystyn valitsemaan lempikuvistani vain neljä kehystettäviksi...


Valokuvien käyttö sisustuselementteinä on helppoa ja soveltuu myös meille tuuliviireille, jotka muuttavat mieltään liiankin usein. Valokuvia vaihtamalla saa luotua uutta ilmettä kotiin. Kätevin vaihtoehto ovat toki digitaaliset valokuvakehykset, joissa kuvat vaihtuvat jatkuvasti. Käytättekö te valokuvia sisustuksenne katseenvangitsijoina?

Psst. Muistakaahan käydä jättämässä arpalipuke eilen startattuun Pilgrim-koruarvontaan!
Hmmm. Mistäköhän löytäisin uuden säilytyspaikan noille seinässä roikkuneille koruille. Ehkäpä hankintalistalle täytyy seuraavaksi laittaa koruteline.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Nyt arvotaan säihkettä!

Esittelin teille viime vuoden syksyllä Korulippaan aarteita-postauksessa eräitä rakkaimpia ja mieluisimpia korujani. Korumerkki Pilgrimin koruissa on sitä jotakin- säihkettä, glamouria ja klassisuutta.

Koska uusia lukijoita on viime aikoina liittynyt mukaan Curiouser & Curiouser-blogin hurmaavaan lukijakuntaan niin runsaasti, ajattelinkin tarjota teille mahdollisuuden voittaa ikioman Pilgrimin korun. Valitsin palkintokoruksi (arvonta ei ole sponsoroitu) tyylikkään, mutta kuitenkin näyttävän Pilgrimin sydämen, joka miellyttää varmasti monia. Korun kylkiäisenä voittaja saa valita itselleen myös mieluisimman H&M:n huivin kolmesta eri vaihtoehdosta (tarkempia kuvia huiveista täällä). Palkinnon arvo on yhteensä noin 35 euroa.



Arvonnan säännöt ovat seuraavanlaiset:

♥ Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta, voit vaikkapa lähettää minulle terveisiä, blogin parannus- tai postausehdotuksia tai muita kommentteja. Kerro vaikka mitä mieltä olet Pilgrimin koruista.

♥ Osallistumisaikaa on 4.6.2011 asti. Voittaja julkistetaan 5.6.2011.

Mikäli olet blogini lukija (Google-tili) tuplaat mahdollisuutesi voittaa. Saat siis blogini lukijana 2 arpalipuketta mukaan arvontaan!

♥ Arpaonnen voi tuplata myös mainitsemalla kilpailusta omassa blogissaan, vaikket olisikaan blogini "rekisteröitynyt" lukija. Mainitsethan tästä myös kommentissasi.

KOLME ARPALIPUKETTA ARVONTAAN saa olemalla blogini lukija (Google-tili) ja mainitsemalla arvonnasta omassa blogissaan. Mainitse linkityksestä kommentissasi.

♥ Anonyymit ovat mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Muistathan anonyymi jättää nimimerkkisi kommenttiisi :)

Sydämellinen onnentoivotus arvontaan!


Perusvaate, paras vaate?


Olin eilen äärimmäisen epänooramainen shoppailija. Lähdin vaateostoksille ikään kuin kauppalista mukanani. Se kannatti. Tiedättehän, kun eksyy vaikkapa ruokakauppaan ilman harkittua kauppalistaa ja lopulta kotiin päästyään huomaa, että ei ole ostanut mitään ruokaa vaan pelkkiä heräteostoksia? Sama käy minulle liian usein vaatekaupoissa. Suuntaan adrenaliiniryöpyn vallassa alerekeille, ja kannan kassan kautta kotiin vaatteita, jotka jäävät vuosiksi roikkumaan henkareihin ennen päätymistään kirpputorille. Kuulostaako tutulta?

Kauppalistani näytti eilen tältä:
-leggareita
-perustoppeja
-pari työpaitaa
-musta neuletakki
-pari kesäistä huivia?

Tylsältähän se kuulosti, ei rimpsumekkoja tai sulkakorviksia, ei mitään "turhaa". Tein tuon listan ansiosta ehkäpä kannattavimman shoppailukierrokseni pitkään aikaan.

Ensimmäisen kuvan 3/4-hihaiset viskoosipuserot löytyivät Kappahlista, yllättäen kyllä, alennetulla hintaa. Paidat maksoivat 5 euroa kappale (ovh. 14,95€) ja toimivat oikein mallikkaasti niin toimistoympäristössä kuin muuallakin. Huivit ja pitkät kaulaketjut ovat mielestäni parhaita asusteita tuollaisiin peruspaitoihin, ja bongasinkin kauniin ruskean Piecesin huivin Vero Modan kassojen luota 2 euron hintaan! Se sopii mielestäni äärimmäisen kauniisti tuohon vaaleansiniseen puseroon.



Mustan neuletakin metsästys jatkui H&M:llä, missä tuollaiset perusvaatevalikoimat ovat mielestäni kaikista kattavimmat, ja edullisimmat. Neuletakki vaihtui kuitenkin mustaan hieman vilpoisempaan trikootakkiin, jonka monikäyttöisyys sai minut sen hankkimaan (9,95€). Tämä paita tulee varmasti maksamaan itsensä vielä monesti takaisin.

Suru puserossa hävitin juuri jokin aika sitten mustan Prahasta ostetun ja yhden käytetyimmistä boleroistani, joten beigen seuraajan ostamista en miettinyt sekuntiakaan. Hintaa bolerolla oli 4,95€ (Pieces). Tämä taisikin olla shoppailukierrokseni ainut heräteostos.



Oranssia oranssia! Oranssi oli minulle vielä alkukeväästä väri jota vieroksuin, kunnes väri täytti monet vaateliikkeet ja sai kun saikin myös minun pääni kääntymään. Myönnettäköön nyt, että H&M:n hotpantsit eivät tuolla kauppalistalla olleet, mutta nämäkin pääsevät heti käyttöön; yökkärinäni toimivat lähes poikkeuksetta shortsit (4,95€) ja t-paita.

Uskon, että moni teistäkin omistaa tuo samaisen all näkyvän mekon. Se taitaa edelleen olla kampanjatuotteena H&M:n nettisivuilla hintaan 4,95€ ja innoissani jo sovittelin sitä ostamani boleron ja trikootakin kanssa. Tämä ostos on siis tehty nettikaupan kautta jo jokin aika sitten, mutta H&M:n perusvaatetarjonta ei pettänyt tälläkään kertaa. Sieltä kannattaa nyt ehdottomasti käydä hakemassa kesän rientoihin toppeja (alk. 4,95€) ja leggareita.


Kauppalistan viimeisen kohdan taisinkin vetää sitten hieman överiksi, kun hullaannuin H&M:n huiviosastolla niin, että kotiin asti matkaa jatkoivat nämä kaunokaiset. Ohut materiaali ja juuri sopiva koko sallivat näiden huivien käytön esimerkiksi kampauksissa.


Oliko ostolistallani mitään, mitä myös sinun vaatekaappisi kaipaisi?
Löytyykö ruudun siltä puolelta samanlaisia ex tempore-shoppailijoita kuin minä?

What's the time? It's Triwa Time!


Isäni poikkesi eilen kyläilemässä ja samalla lyhentämässä uudenuutukaisen hankintani remmiä. Hänen kommenttinsa uutta kelloani kohtaan oli seuraavanlainen: " Vastaavanlaisen kellon voisi kuvitella tulevan Barbie-nuken kylkiäisenä". Ja juuri siksi se mun mielestä onkin aivan ihana ♥

Arvuuttelitte jokin aika sitten minkävärisen Triwan pistin Nelly.comin alesta tilaukseen. Pinkkikin taisi saada jonkin verran kannatusta, ja itselleni kyseinen väri sopi paremmin kuin hyvin. Aleostoksia tehdessä välillä törmää kyllä sellaisiin aarteisiin, että oksat pois. Onneksi ehdin nappaamaan tämän viimeisen kultakimpaleen ostoskoriini ja kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kirjaimellisesti. Triwojen hinnathan kipuavat helposti pariinkin sataan euroon. Myönnettäköön, että ihan niin suuria summia en olisi ollut Barbie-kellostani valmis maksamaan, mutta kun kello oli jo itsessään alennettu n. -70 prosenttia ja taskussa poltteli 20 euron alekoodi Nellylle, ei tilaisuutta tällä kertaa voinut jättää käyttämättä.



Ja välillä saa olla vähän Barbie, eikö saakkin? ♥

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ropisee


sadetakki: Vero Moda
raitapaita: Only
legginssit: Pieces
farkkuhame: Seppälä
laukku: H&M
tennarit: Boycot

Osaatteko nauttia sateesta? Kuunnella vaikkapa sateen ropinaa ja lueskella, keittää kupin hunajateetä ja sytyttää lukulampun olohuoneen nurkkaan, hautoutua siihen lempparinojatuoliin viltin alle, ja nauttia. Samaa fiilistä ei saa jos aurinko paistaa. Äiti osti minulle kerran syntymäpäivälahjaksi hienot ja arvokkaat puuvärit, joilla sai kuulemma piirrellä vain silloin, kun olin yksinäni ja satoi. Onneksi oli sateinen kesä; muistan edelleen, mitkä säilyttämistäni piirustuksista on tehty tuona kesänä, pikkuyksiössäni, niillä hienoilla kynillä, sateen ropistessa ikkunapelteihin. Ne ovat piirustuksistani parhaimpia..




Olen viettänyt ihanan ja rentouttavan sateisen perjantai-illan. Matti joutuukin yllättäen huomenna lähtemään Virroille töihin, joten ollaan nyt vietetty viikonloppua sitten lauantainkin edestä jo tänään. Suuntasimme Veskaan ostoksille ja voi tein aivan ihania löytöjä, jokainen ostos on tosin ihan peruskamaa, jota vaatekaappini on jo pitkään kaivannut - esittelen ne toki teille vaikkapa huomenissa.

Nyt Laskettu Aika masiinaan, ja leffaa katsomaan. Tuo kikkurapäinen ukkeli leffan kannessa saa jo itsessään kikattelemaan, taatusti hyvä leffa siis tiedossa :D