lauantai 17. joulukuuta 2011

Vaihtelua joulukuuhun..

.... on se, että koiramme kantaa sisälle kintuissaan lunta eikä hiekkaa ja kuraa. Jesh! Mä tykkään! Sillä välin, kun kävimme Epun kanssa viemässä synttäripaketin Roosan poikaystävälle, oli ulkosalla loskainen syksy vaihtunut upeaksi valkoiseksi talveksi. Joko saa alkaa haaveilla siitä valkoisesta jouluaatosta?


Olimme kuin kaksi uitettua koiraa (tai siis toinen meistä onkin koira, joten yksi uitettu koira ja uitettu emäntä), kun vihdoin pääsimme lumimyräkän seasta kotiin. Mikään ei voita sitä näkyä, kun Eppu tuhisee innoissaan lumisateessa, heittää käpälällään lunta ilmaan ja säikähtää naamalle lätkähtävää lumipläjäystä niin, että lähtee hädissään karkuun. Voi pientä ♥

Roosa taas ei oikein ymmärtänyt huumorintajuani, kun kiikutin hänen poikkikselleen lahjaksi tämän..


Roosan V on nimittäin ihan mahtava Munamies-imitaattori ja olen niin monet kerrat saanut hänen ansiostaan niin hyvät kikatuskohtaukset, että pakkohan tätä sisäpiirivitsiä oli tuoda esiin myös synttärilahjassa. Roosaa ei naurattanut yhtään siinä kohtaa, kun poikaystävänsä nimesi tämän loppuvuoden viralliseksi autonajelumusiikiksi. Roosa, olen pahoillani ♥

Mitäs kaikkea teidän lauantaihinne kuului? Tämän kaiken ohella olen ahertanut tulevan arvonnan parissa puikot kilisten (jep, vaikea arvata mitä pian taas arvotaan) ja harventanut jälleen kaappien sisältöä tulevaa muuttoa ajatellen. Nyt ajattelin keskittyä tuohon alla näkyvään komboon. :)

11 kommenttia:

  1. mä en kestä tota eppua! niiiin söpö!

    VastaaPoista
  2. Mä oon käynyt kaupassa, käynyt rapsuttelemassa miehen porukoiden kissoja (kaksi niistä tuli ihan viereen, että rapsuttappa nyt :D) ja tuossa illalla tein piparitaikinan.

    VastaaPoista
  3. Joululahjashoppailua, hyvää kiinalaista ruokaa, sauna ja leffa. Eli onnistunut lauantai ♥

    VastaaPoista
  4. äää reiluu tääl ei oo yhtään lunta :(

    VastaaPoista
  5. Eppu <3 Lisää juttuja Epusta ja PALJON :) <3

    VastaaPoista
  6. Nyt täytyy niin kehua tätä sun blogias! Kaverini tutustutti mut varmaan kuukausi sitten blogiisi ja olen ollut koukussa siitä lähtien. Kiitos sinun sain tarmoa opetella neulomaan, sisustamaan kotini uudelleen ja vaikka mitä muuta. :) jatka samaan malliin ja anna mulle jatkossakin viihdyttävää lukemista! :)
    Oikein ihanaa ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  7. Helmi: Haha ♥

    I'm Lacking: Oi kuulostaa oikein ihanalta lauantaipäivältä. Joko piparit ovat kadonneet parempiin suihin? ;)

    Merja: Kiinalaista, nam. Täydellinen lauantaipaketti teillä selvästikin ollut. En malta odottaa uuden kodin saunaa, voi ihanaa :)

    Ella: Älä huoli Ella, ei ole enää täälläkään :D

    Tiia: Hihii ;)

    Anonyymi: Voi täytyy kyllä sanoa, että sunnuntaiaamu ei olisi voinut tämän paremmin alkaa luettuani kommenttisi. KIITOS ♥ On ihanaa kuulla, että neulomukseni ja sisustusjutut ovat inspiroineet sinua ja toivonkin, että jatkossakin pystyn pitämään juttuni mielenkiintoisina :) Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa sinulle! ♥

    VastaaPoista
  8. Meillä ei valitettavasti oo omaa saunaa, mutta taloyhtiön sauna on ihana. Ja paljon parempi kuin edellisessä taloyhtiössä :) Ainoa huono puoli täs uudes saunas on se, että pitää pihautua sinne päästäkseen ja kauhulla odotan 30 asteen pakkasia, että miten silloo tarkenee saunaan mennä :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos paljon. <3 työpäiväkin mukavasti vierähti tonkiessani blogisi syövereitä. Ihana kun jaksat olla niin positiivinen, ni itelle tulee myös hyvä fiilinki. :) jos saan kysyä, mistä olet oikein hommannut pantojen paljettikoristeet? En ole vielä bongannut.

    VastaaPoista
  10. Merha: Hyrrrr, pakkasessa saunaan meno onkin sitten verrattavissa avantouintiin. Hui olen sellainen vilukissa, että itse en välttämättä tuohon saunaan siirtymiseen kykenisi :D

    Anonyymi: Kiva kuulla, että positiivinen elämänasenne välittyy tännekin. Olen todennut, että kaikilla on varmasti niin paljon omia murheita, että yritän blogin puolella pitää yllä hyvää ja energistä ilmapiiriä ♥ Paljettikoristeita olen hommannut kangaskaupoista, joskus myös kirppareilta ja osa on löytynyt ihan vain omista varastoistani :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos paljon, lähden siis kangaskauppoihin ja kirppareille hortoilemaan. :) ps. elämäni ensimmäinen panta on vain koristuksia vaille valmis! :) kiitos vielä!

    VastaaPoista