Kuva ei ole manipuloitu. Äidin keittiössä ollaan jo hiirenkorvilla. Äiti oli poiminut pari oksaa läheisestä puusta, ja sinnikkäästi odottanut niiden puhkeavan kukkaan jo parin viikon ajan. Odotus palkittiin ja keittiössä on nyt kevät. Ehkäpä tämän päiväinen aurinkoinen sää innosti lehdykäisiä kukoistamaan. Minut aurinko sai niin virkeäksi, että..
Uusi panta pääsikin heti tänään koekäyttöön, kun lähdimme mamin kanssa kartoittamaan keskikaupungille Radiokirppiksen tarjontaa. Samaisella reissulla poikkesimme ihastelemaan aurinkoa (mikä siinä mollukassa oikein on, kun pelkkä sen näkeminen saa niin hyvälle tuulelle?!) Ratinan uudelta kävelysillalta.
Pakkanen puraisi taas kuitenkin meidän valokuvausretkeä (ja kameraparkaa), että pienen kuvailusession jälkeen totesimmekin jo, että ehkäpä on vain viisainta siirtyä sisätiloihin tekemään sunnuntaipäivän iloksi kirppislöytöjä.
Joko musta on tullut nuuka tai fiksu, mutta oon ruvennut kovinkin kriittiseksi kirppiskäynneilläni enkä kanna lainkaan kotiin enää niin paljoa vaatteita kuin mitä aikaisemmin. En edelleenkään voi käsittää sitä, mihin kirpparivaatteiden hinnoittelut perustuvat, ja euroseni pysyvät kiltisti lompakossa kunnes löydän jotakin sellaista, mikä oikeasti tulee olemaan osa jatkuvasti käytössä olevaa vaatevarastoani.
Tänään löysin vain yhden ihastuttavan H&M:n paidan, josta maksoinkin sitten jo oikein mielelläni pyydetyn viisi euroa. Paita oli uusi, puhumattakaan siitä, että se tulee olemaan äärimmäisen monikäyttöinen. Hyvä löytö, josta riittää iloa pitkäksi aikaa. :))
Sunnuntai. Voih. Onneksi edes paistaa aurinko, joka saa unohtamaan sen faktan, että herätyskello soittaa huomenna taas 06:15. Mutta huomenna on ystävänpäivä ja parikin kivaa postausta tiedossa huomiselle! <3
Hei ihana vinkki uusia pantaviritelmiä varten, kiitos! (: Oon kuolaillut ties kuinka monta kertaa Cittarissa sitä lankaa, missä on seassa paljetteja, mutta se on ihan järkyttävän hintaista... Pitääpä siis ottaa tästä edullisemmasta kimallusvinkistä opikseen. (:
VastaaPoistaVähänkö tulee muuten aina ihan kamala ikävä mun veljeä kun näen täällä sun blogissa kuvia tuosta sillasta! Veikka nimittäin asustelee siinä ihan sillan kupeessa Ratinanrannassa, ja tuota siltaa ollaan yhdessä tallailtu. (:
Luulin vaikka kuinka kauan että kyllä ne nostaa sen Ratinen sillan tolpan suoraksi :D Se olikin designia... Sait mutkin innostettua, kirppistä kohden!
VastaaPoistaOI IHANAA, KEVÄT ON TULOSSA !
VastaaPoistaOon niin kyllästyny tähän kylmyyteen, joten piristit mun päivää julkasemalla noi kuvat :) Mukava nähdä, että luontokin valmistautuu kevääseen, eikä enää kauaa, kun vihreä nurmi peittää maan :D
Annastiina: Mä oon kans kuolannu sitä paljettilankaa useemmin kun kerran, mutta tällä omalla systeemilläni sain aikaseks ihan yhtä kivan lopputuloksen :) Voi vähänkö sun veljesi asuu ihanalla seudulla.. Varsinkin ne Ratinanrantaan valmistuneet kerrostalot on niin makeita:)
VastaaPoistaiduska: Haha :D Kivaa kirppispäivää!
Sanna: Oon niin samaa mieltä. :) Sais vaan kevään merkit alkaa näkyä jo nopeemmin! :)
VOI EI, HIIRENKORVIA! IHANAAAAAA! :) :)
VastaaPoista