sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Look at these babies!


Lenkkarit. Mun intohimoni. Pari vuotta sitten tehdyltä Saksan matkalta, en ostanut juuri mitään muuta kuin koristekivin ja kirjailuin koristeltuja lenkkareita liian monet parit Berliinistä. Pitihän koriskentälle nyt vähän päästä pätemään uusilla valkoisilla puhtailla vähän erikoisemmilla tossuilla ;)

Tänä jouluna tuli havaittua, että lenkkareiden takia voi jopa liikuttua. Siis ihan oikeesti, menin ihan pähkinöiksi, kun availin Roosalta saatua joulupakettia. Ensin tosin vähän säikähdin. Ed Hardyn kenkälaatikon sivustassa luki high heels, o-ou, nyt Roosa on päättänyt, että mun on vaan yksinkertaisesti opeteltava käveleen korkkareilla.



Mutta ehei, Roosa sai kun saikin mut itkemään (siis tästä liikuttumisen hetkestä on jopa kuvamateriaalia :D). Ostamalla mulle kumisaappaat. Kyllä, Ed Hardyn kengät muistuttavat erehdyttävästi lenkkareita, mutta ovatkin valmistettu kumista ja täten soveltuvat täydellisesti Suomen sateisiin. Maailman päheimmät kumpparit ;)



Tule jo syksy ja sateet! Näitä pitää mitä pikemmiten päästä testaamaan. Mutta eikös Lontoossa sada aina? Ehkäpä nämä lähtee sitten sinne matkalaukussa mukaan. Valitettavasti en osaa edes arvioida näiden ihanuuksien hintaa, mutta sen verran Roosa paljasti, että kengät olivat löytyneet Tampereen Stockmannilta. Eli sinne siis, jos vanhat Nokialaiset ovat jo sen verran maailmaa nähneet, että uudet kumpparit tulisivat tarpeeseen ;)


Ja ihan varmuuden vuoksi, mikäli Ed Hardyn printit saivat sinut huokailemaan ihastuksesta, ehdotan, että suuntaat Nelly.comin välipäivien aleihin. Alla näkyvät topit oli alennettu nyt puoleen hintaan! :)

13 kommenttia:

  1. Ompa vaan suloiset lenkkarit! :)

    VastaaPoista
  2. Niin on, oon ihan rakastunut :D

    VastaaPoista
  3. wow miten hieno ja persoonallinen lahja!!!! toiset ne osaa :)

    VastaaPoista
  4. Olin kyllä niin otettu näin ihanasta lahjasta, mutta samalla kauhuissani, kun pikkusisko tärsäs mun lahjaan noin paljon <3

    VastaaPoista
  5. on kyl päheet kumisaappaat, kyllä kelpaa noilla kävellä :)

    VastaaPoista
  6. Vautsi tosi makeet noi kengät!! Kelpais mullekin :p

    muutes miten oot saanut ton "seuraa blogilistalla" - jutun tohon sivulle?!! oon niin amatööri näitten kaikkien tietokonejuttujen kera, eli jos voisit vähän valaista? :)

    VastaaPoista
  7. MagicNails: Eivätkös olekin, tollasia kumppareita tuskin ihan hirveesti kävelee kadulla sadepäivinä vastaan :)

    Anonyymi: Voi ei, siitä on kauheen kauan, kun tuon tuonne sivuun lisäilin, mutta klikkaappas tätä linkkiä ja noudata noita ohjeita:
    http://www.blogilista.fi/sivu/ohjeita#mitenlisaanblogiinblogilistakuvalinkin

    Ja jos ei onnistu, niin koitan yrittää selostaa paremmin! :)

    VastaaPoista
  8. Ohhoh, enpä ole koskaan nähnytkään mitään tuollaista! Onkin aikas hyvä ajatus tehdä saappaat perinteiseen tennarimuotoon... tuollaiset on ehkä 1234x mukavampi kiskoa jalkaan kuin ne tummansiniset kulahtaneet nokialaiset :D Wau!

    VastaaPoista
  9. Ja kiinnostuneille tiedoksi;

    brandos.fi myy kyseisiä kenkiä ja paria muutakin mallia hintaan 99e :)Löytyy myös perinteisiä kumisaapasmalleja!

    VastaaPoista
  10. Sydämelliset kiitokset!! osasin :p

    VastaaPoista
  11. Tiramisuheidille kiitokset lisäinfosta, ja todellakin, noi on varsin hyvät myös jalassa eikä klonksu niinku tavalliset saappaat. Mahtavat! :)

    Anonyymi: Hyvä hyvä hyvä! ;)

    VastaaPoista
  12. aa ed hardy on ihana! ja noi tennarit on niin siistit!<3

    http://withsugarapple.blogspot.com/

    VastaaPoista
  13. Odotan jo Essi innolla sadekelejä, että pääsee oikein kunnolla testaamaan Edejä ;)

    VastaaPoista