Tampere on vallan kaunis kaupunki, ja varsinkin näin Tammerfestien aikaan, kovin eläväinen sellainen. Me päädyttiin lopulta Laukontorin rantaan ihasteleen aurinkoa (ja M tais ihailla myös Coca Cola Zero pr-tyttöjä, jotka kuuden tytön voimin yritti saada ständiä pystyyn, joo ei onnistunu). Laukontorin reunalla on myös surullisenkuuluisa Radio kirppis, jonka henkilökunta jaksaa aina yllättää negatiivisuudellaan. Otin riskin, nyt kun olin jo muutenkin seikkailumielellä, astuin ovesta pelonsekaisin tuntein sisään ja se kannatti!
Ihastuin Friis & Co:n, kun taannoin voitin Nelly.comissa erään kilpailun (siitä lisää myöhemmin), ja tilasin itselleni kolme (!) kyseisen merkin tuotetta. Nyt kolmoset saivat kaverikseen kesäisen pikkulaukun neljän euron hintaan. Myyjätär ei tosin aluksi suostunut myymään tuotetta, koska "sori hei ny kauheesti, mut täs ei oo hintaa..". En sit tiiä, mutta aika jännän koristeen ovat laittaneet siihen sitten riippumaan (ks. vika kuva laukusta). "Oho, se jotenkin sulautu siihen niin hyvin" :D
Päivä oli kovin oranssi tänään. Eilen kun kävelin keittiöön, löysin pöydältä kimpun oransseja ruusuja ( <3 ) , tänään päällä oli Ed Hardyn oransseja karppeja. Iltapäivän lopuksi testailin vielä Hawaiian Tropic Tan Enhanceria, mutta lopullisen tuomion kyseisestä tuotteesta saa vasta sitten, kun aamulla herään joko porkkanana tai sit vaan tasasesti ruskeena.
Niin ja siitä seikkailusta, loppu hyvin kaikki hyvin, kotiin päästiin turvallisesti, kun sisäinen navigaattori rupes vilkuttamaan pattereiden loppumista, ja me suosiolla unohdettiin alkuperäinen suunnitelma valmistaa kotona oikein kunnon ateria. Hesen kaistan kautta kotiin kassit täynnä Fishejä ja Chipsejä. Suosittelen kylläkin Tampereseikkailuja kaikille!
Seikkailufiilikseen päästyämme tsekattiin vielä iltapäivällä National Treasure 2. Kyl mun laukkuaarre silti Nicolas Cagen romppeet voittaa ;) Nyt kaikki vesipedot sukeltamaan aarteita järven pohjasta. Me lähretään nyt ainakin rantsulle kylpemään tämän päivän seikkailut järviveteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti